maanantai 13. toukokuuta 2013

DIY: Kultaiset kengät

Hankin tuossa aikaa sitten Varustelekalta kultaista maalia, jolla saisi helposti nahkaiset ja tekonahkaiset jutut kultaisiksi. Hankin sen siksi, että yhdet melkein seitsemän vuotta vanhat lempparikengät ovat jo nähneet parhaat päivänsä värin suhteen, joten ajattelin sitten sen kulahtaneen tekonahkan kultauttaa. Kengät olivat alunperin äitini ja Ellokselta, todella mukavat jalassa, mutta tekonahka tosiaan käytössä kärsinyt, eikä todellakaan yhtä musta kuin näissä kuvissa. Pinta vain sattuu tuossa olemaan hieman märkä vielä puhdistuksen jäljiltä.







Muutama kerros väriä meni, todella helppoa hommaa oli ja kesti ehkä korkeintaan kymmenen minuuttia. Annoin kuivua pari päivää, lähinnä kun ei ollut kengille tarvetta. Tuo ryppyinen tekonahka näyttää minusta nyt hieman vähemmän rasittavalta, kun on suurimassa osassa valoituksia pinta tuollainen vanhan kullan värinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti