sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

DIY galaksishortsit

Tuossa viime vuoden puolella kirjoitin vähän jotain galaksitrendistä, joka alkoi silloin näkyä vähän kaikkialla, nyttemmin sitten myös Suomessa aika voimakkaasti, ja päätin tuunata itselleni galaksishortsit. Nämä tein jo ennen joulua, mutta kaipa sitä on parempi näyttää ne liian myöhään kuin ei koskaan, vai?



Omistin HMltä joskus ostamani mustat farkut, joissa paljon tuollaista tahallista risaisuutta, mutta malli oli minulle aivan surkea (ylhäältä kireä ja koko läpi jalan löysä), joten leikkelin ne shortseiksi ja aloin maalata.
Käytin muutamia erilaisia askartelu-/kangasvärejä ja glitteriä, joka minulta oli jäänyt jäljelle joulukorttien teosta. Glitteristä ei löydy kuvaa, koska nätisti laitoin sen laatikkoon, joka on nyt noin seitsemän muun laatikon alla, enkä jaksa yhtään kaivaa sieltä ulos. Olen niin organisoitu...ja laiska.
Väreistä kuitenkin löytyy tietoja:


Maalit ovat peittäviä, joten sain shortseihin todella reippaasti väriä, ilman kummempia ongelmia. Tuo pinkki on tosiaan metallinhohtoinen väri jo ennestään, mutta minusta shortsit tarvitsivat silti sen glitterin tuomaan jotain ekstraa. Ilmeisesti nämä värit pitävät aika hyvin glitterin kiinni, koska mikään ei ole alkanut vielä rapista pois. Tiedä sitten mitä tapahtuu parin pesun jälkeen, mutta sen näkee sitten...
Tai sitten en käytä niitä paljoa enkä myöskään pese niin usein. Ehkä. 









Taakse ompelin muutamia sinisiä paljetteja, olisi kiva myös vähän joitain muita värejä, mutta paljetit ovat yllättävän kalliita. Sitäpaitsi niiden ompelu on kidutusta! Sen takia niitä onkin noin vähän ja noin oudossa muodostelmassa...
Huomatkaa myös karvat, jotka ovat siirtyneet kuvausalustaltani (sohvalta) shortseihin. Kiitos collielleni tästä...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti