Diagnooseja, itkua ja kivunlievitystä

Nyt on mennyt se kuukausi täällä sairaalassa ja vihdoin olen saanut sen kauan kaivatun diagnoosin. Sen saaminen olikin sitten oikeasti todella vaikeaa.
Ilmeisesti lääkärit olivat jo päiviä tienneet diagnoosini, mutta eivät ole tulleet minulle siitä kertomaan. Yksikin lääkäri tuijotti minua kuin hullua, kun yritin selittää miksi tämä ei minusta ole okei, että minulle kerrotaan diagnoosi vasta sen jälkeen, kun kerrotaan hoitojen aloittamisesta!

Potilaalla kun on oikeus saada tietää hoitonsa kulun SEN KOKO KULUN AJAN. Joka tapauksessa, kyseisen lääkärin kanssa ei onnistunut tippaakaan ja valitin aika kovaäänisesti, aioin ottaa yhteyttä potilasasiamieheen, mutta nyt en taidakaan, kun sain sitten osastonylilääkärin tulemaan kanssani puhumaan. Siinä vasta kiltti ja hyvä lääkäri! Hän selitti alusta asti mitä on, minkä takia ja mitä nyt tehdään, hän myös selitti mitä hoitoa nyt oikeasti saan ja mitä se saattaa tehdä, ja pyysi kovasti anteeksi, ettei minulle ollut aiemmin kerrottu asiasta mitään. 

Eli siis.
Minulla on lymfooma.
Se on paikallinen, eikä levinnyt, se ei ole aggressiivinen, joten jei, ja nyt sitä hoidetaan biologisin hoidoin (Rituximabi on lääkkeen nimi). Eli en ainakaan vielä saa mitään sytostaatteja, mutta saattaa olla, että mikäli tämä ei vaikuta, joudun niitäkin saamaan. Siihen kyllä kestää vielä hetki, eli rauhassa voin tässä olla ja odottaa, että nämä alkaisivat vaikuttaa.
Tällä hetkellä sivuvaikutus voi olla kuumehorkka, mutta sain siihen jo profylaktisesti (varmuuden vuoksi etukäteen) lääkitystä (Panadolia ja jotain kortisonipitoista allergialääkettä). 

Sitten muihin asioihin. Kipuni ovat olleet nyt aika hyvin kurissa. Ylävatsakipuhan oli se syy miksi ylipäänsä olin sairaalaan tullut, ja kesti yli kolme viikkoa saada se poistettua tällä tavalla. Ensimmäiset viikot sain aina kolmen-seitsemän tunnein välein oksikodonia piikkinä käsivarteen tai kankkuun tai pari kertaa etureiteenkin (olen siis niin piikitetty, että huhuh). Sain myös pillereinä aamuin illoin samaa ainetta, mutta ohutsuoliongelmani takia ne eivät ilmeisesti koskaan imeytyneet (siis annosta nostettiin koko ajan, mutta mitään ei tapahtunut). Tämän viikon tarvitsin piikkejä jo koko ajan sen kolmen tunnin välein, enkä yhtään tykkää saada opiaatteja piikkinä koko ajan, koska jokainen pistokohta on infektioriski.


Joka tapauksessa, eilinen päivystävä lääkäri sitten suostui vaihtamaan pillerini laastariin ja tämä oikeasti auttaa! En ole tarvinnut laastarin laiton jälkeen enää kuin kaksi piikkiä (viimeinen oli neljältä aamuyöstä) ja sekin puolikas siitä mitä aiemmin sain!
Ai elämä tuntuu ihanalta olla taas pitkästä aikaa kivuton!

Tässä tämä kuitenkin nyt menee eteenpäin, antibiootteja saan yhä ja CRP sitä mukaa laskenutkin. Toivotaan, että tämä antigeenihoito on yhtä tehokas ja kaikki menee pian pois <3
Mutta kyllä täällä pärjätään ja huonekaverini tekee myös kaikesta helpompaa. Hän on aivan ihana nainen!