Ah näin pitkän ajan jälkeen - Sveitsi osa 1 // After all this time...Switzerland pt 1

Kesti aika kauan tässä, mutta olen kärsinyt aika pahoista paniikkioireista viime aikoina, jotka pahenivat siihen pisteeseen, että tältä toistelta Sveitsin kierrokselta tulin viikon aikaisessa takaisin Suomeen.
Olen myös joutunut kestämään elinsiirtolääkitykseni takia äärimmäisen pitkää vyöruusuepisodia (suussa kaikista saakutin paikoista) ja joudun nyt vielä seuraavat muutama kuukautta syömään Valaviriä. No joo, joka tapauksessa, ei ole ollut sellainen olo, että tekisi mieli katsella kuvia, valita parhaita tai tehdä oikeastaan yhtään mitään muuta kuin panikoida ja olla masentunut. Mitä en oikeastaan yleensä ole, mutta olen nyt ilmeisesti kehittänyt itselleni mukavan sairaalapelon. Wohoo, sairaalapelko ihmisille, joka joutuu sairaaloihin melkein kahden kuukauden välein. Ai kuinka kivaa.

Anyway, tässä teille osa yksi ensimmäisestä Sveitsin reissustani. Ensimmäisen viikon vietin melkein kokonaan Schaffhausenin kantoninsairaalassa, joten tähän ensimmäiseen osaan ei tule niin paljon kuvia kuin seuraaviin. Lähinnä Konstanzista, joka on oikeastaan Saksan puolella. Siellä kävimme tuttavan kanssa Mainaun saarella, joka on tunnettu kaikista kasveistaan (ja ilmeisesti myös nunnista, koska näin jotain neljä tai viisi, ja se on aika paljon yhdellä pienellä saarella).

I'm sorry it took me so long now, but I have been suffering from panic attacks and depression for a while now, and had to actually come back a week too soon from my second Switzerland trip, so I haven't really been in the mood to look at photos and pick good ones or anything really other than stare at nothingness.
Also I've had to be able to deal with over a month of the shingles now (in my frigging mouth of all places) because of my immunosuppressive medication, and now I have to take Valavir for at least two months still. Maybe even more if it renews....



But here is part one of my first trip to Switzerland. I mostly spent my first week in the cantonal hospital of Schaffhausen, so there aren't many pictures here. Mostly from Konstanz which is over the border in Germany, we visited the island of Mainau there which is basically an arboretum. It also seemed to have a lot of nuns...no idea why though.

Tuttavan oma kisuli Minou // Friend's cat, Minou

Schaffhausenissa on paljon katteja, joita kuvata // There are lot of cats to photograph in Schaffhausen

Schaffhausenin maaseutua ja kaupunki // Countryside and city of Schaffhausen

Schaffhausenin lehmiä ja maaseutua // Countryside and cows in Schaffhausen

Forgot these from the hospital

Otin sairaalassa ollessani muutaman kuvan, kun huoneeseeni tosiaan tulvi valoa läpi koko illan. Otin aika roimasti kuvia, mutta nämä kaksi ovat nyt ne, jotka loppupeleissä läpäisivät jonkin itsekriittisen seulan. Unohdin tosiaan, että olin nämä ottanut, sen takia ovat näin myöhään tässä.

Took these two photos in the hospital, since my room was flooded by light every evening. Forgot I'd taken them, but better late than never, eh?

Huomatkaa upea kanyyli käsivarressa!//Notice the fantastic IV on my arm

 

KOTIIN!

Minäpä tyttö pääsen kotiin! Tänään! Hoidot jatkuvat ja niistä kirjoitan, kun kotiin pääsen ja saan levähtää hetken.

Sairaalaupdate taas

Tänään on lähinnä lagailtu tässä. Aamulla (antibioottitiputuksen jälkeen) sain jatkoa eilen aloitetulle antigeenihoidolle, kesti sen 5 tuntia, jonka jälkeen sain vielä neljän tunnin punasolutiputuksen, kun hemoglobiini oli tippunut 80een. Se on sellainen raja, että siitä aletaan sitten asiaa kunnolla hoitaa.

En tiedä jatkuuko tämä nyt näin, vai miten, mutta ainakin ensi maanantaihin asti pitäisi mennä näillä eväin, sillä hoito on aikaisintaan viikon päästä ja perjantaina otetaan EBV-testit uudestaan.
EBVhän on Epstein-Barrin virus, se joka aiheuttaa mononukleoosin. Sellaisilla kuin minulla se voi aiheuttaa myös lymfoomaa.

Itseasiassa diagnoosini sain sitten lopullisesti tänä aamuna. Minulla on PTLD, eli elinsiirronjälkeinen lymfoomatauti. Lymfoomani (siis sen syöpäosion) on kai aiheuttanut se mononukleoosivirus.

Tiputuksien takia en tänään juuri liikkunut ja jostain syystä, vaikken ole juuri syönyt mitään, on paino taas noussut sen pari kiloa. Toivottavasti tämä ei ole merkki jostain isommasta, vaan vain reaktiota kaikkiin tiputuksiin!

Kipulääkettä tarvitsin yhä nyt piikkinä kerran tämän puolen päivän aikana (todella upeaa!) ja silloinkin melkein puolikkaan annoksen (3mg ei 5).

Ajattelin tässä myös aloittaa kertoa teille hieman veriarvojani, jotta vähän selvenee mitä on meneillään ja mikä on huonoa/hyvää.
Laitan nyt alle eilisen CRPn, koska tämänpäiväistä eivät vielä ole kertoneet.

Hb (hemoglobiini): 80 (hyvä olisi yli 125)
Leuk (leukosyytit eli valkosolut): 6,1 (oikein hyvä!)
Neutr (neutrofiilit on tietynlainen valkosolu): 3,52 (oikein hyvä!)
Tromb (trombosyytit eli verihiutaleet): 336 (oikein hyvä!)
CRP: 29 (alle kymmenen olisi hyvä, mutta tämä ei ole kovin paha tämä)

Ja nyt nukkumaan niin jaksaa huomenna taas!

Diagnooseja, itkua ja kivunlievitystä

Nyt on mennyt se kuukausi täällä sairaalassa ja vihdoin olen saanut sen kauan kaivatun diagnoosin. Sen saaminen olikin sitten oikeasti todella vaikeaa.
Ilmeisesti lääkärit olivat jo päiviä tienneet diagnoosini, mutta eivät ole tulleet minulle siitä kertomaan. Yksikin lääkäri tuijotti minua kuin hullua, kun yritin selittää miksi tämä ei minusta ole okei, että minulle kerrotaan diagnoosi vasta sen jälkeen, kun kerrotaan hoitojen aloittamisesta!

Potilaalla kun on oikeus saada tietää hoitonsa kulun SEN KOKO KULUN AJAN. Joka tapauksessa, kyseisen lääkärin kanssa ei onnistunut tippaakaan ja valitin aika kovaäänisesti, aioin ottaa yhteyttä potilasasiamieheen, mutta nyt en taidakaan, kun sain sitten osastonylilääkärin tulemaan kanssani puhumaan. Siinä vasta kiltti ja hyvä lääkäri! Hän selitti alusta asti mitä on, minkä takia ja mitä nyt tehdään, hän myös selitti mitä hoitoa nyt oikeasti saan ja mitä se saattaa tehdä, ja pyysi kovasti anteeksi, ettei minulle ollut aiemmin kerrottu asiasta mitään. 

Eli siis.
Minulla on lymfooma.
Se on paikallinen, eikä levinnyt, se ei ole aggressiivinen, joten jei, ja nyt sitä hoidetaan biologisin hoidoin (Rituximabi on lääkkeen nimi). Eli en ainakaan vielä saa mitään sytostaatteja, mutta saattaa olla, että mikäli tämä ei vaikuta, joudun niitäkin saamaan. Siihen kyllä kestää vielä hetki, eli rauhassa voin tässä olla ja odottaa, että nämä alkaisivat vaikuttaa.
Tällä hetkellä sivuvaikutus voi olla kuumehorkka, mutta sain siihen jo profylaktisesti (varmuuden vuoksi etukäteen) lääkitystä (Panadolia ja jotain kortisonipitoista allergialääkettä). 

Sitten muihin asioihin. Kipuni ovat olleet nyt aika hyvin kurissa. Ylävatsakipuhan oli se syy miksi ylipäänsä olin sairaalaan tullut, ja kesti yli kolme viikkoa saada se poistettua tällä tavalla. Ensimmäiset viikot sain aina kolmen-seitsemän tunnein välein oksikodonia piikkinä käsivarteen tai kankkuun tai pari kertaa etureiteenkin (olen siis niin piikitetty, että huhuh). Sain myös pillereinä aamuin illoin samaa ainetta, mutta ohutsuoliongelmani takia ne eivät ilmeisesti koskaan imeytyneet (siis annosta nostettiin koko ajan, mutta mitään ei tapahtunut). Tämän viikon tarvitsin piikkejä jo koko ajan sen kolmen tunnin välein, enkä yhtään tykkää saada opiaatteja piikkinä koko ajan, koska jokainen pistokohta on infektioriski.


Joka tapauksessa, eilinen päivystävä lääkäri sitten suostui vaihtamaan pillerini laastariin ja tämä oikeasti auttaa! En ole tarvinnut laastarin laiton jälkeen enää kuin kaksi piikkiä (viimeinen oli neljältä aamuyöstä) ja sekin puolikas siitä mitä aiemmin sain!
Ai elämä tuntuu ihanalta olla taas pitkästä aikaa kivuton!

Tässä tämä kuitenkin nyt menee eteenpäin, antibiootteja saan yhä ja CRP sitä mukaa laskenutkin. Toivotaan, että tämä antigeenihoito on yhtä tehokas ja kaikki menee pian pois <3
Mutta kyllä täällä pärjätään ja huonekaverini tekee myös kaikesta helpompaa. Hän on aivan ihana nainen!

Meikkejä, sairauskuulumisia ja lisää liikuntaa

Kävi aika tänään vähän pitkäksi täällä, kun käskin iskää jäämään kotiin (hän tarvitsee välillä unta ja ruokaa, enkä kestä päästää aina joka päivä ajamaan tänne puoliunessa, ties vaikka mitä sattuisi!), enkä jaksanut nähdä ketään muuta.


Vietin myös koko aamun huoneessani, kun halusin VIHDOIN puhua kipulääkityksestäni. Saan nimittäin aamuin illoin sellaista opiaattia (morfiinin johdannaista) Targiniq aika monta kymmentä milligrammaa aamuin illoin, eikä se auttanut pätkän vertaa. Halusin, että se vaihdetaan laastariin, sillä uskon sen vaikuttamattomuuden johtuvan siitä, että ongelmani ovat ohutsuolessa, eli en välttämättä saa kaikkea imeytymään.


Sen takia, etteivät nämä pitkäkestoiset ole auttaneet olen tarvinnut 2-7 tunnin välein piikin Oxanestia perslihakseen. Auts.


Lääkäri sitten tuli ja näki ja vaihtoi pillerini laastariin! Nyt minulla on kolmen päivän Matrifen (fentanyyliä, toisin kuin aiemmat, jotka ovat olleet oksikodonia) -laastari, joka tuntuu kyllä auttavan jotain!


Kymmenen minuuttia jaksoin tänään olla pyöräilemässä, noin 30 km/h. Kunto huonontunut kuukaudessa roimasti, mutta kyllä se tästä taas. Venyttelin ja tein parit peppulihasliikkeet vielä, ja huomenna näen fysioterapeutin, joka tuo ehkä parit painot.


Painosta veteen: täällä pidetään aina listaa siitä, miten paljon tulee juotua päivän aikana. Tavoitteena on 3,5 litraa (juomat+keitot+jogurtit). Saattaa kuulostaa paljolta, mutta kaksi edellistä päivääni oli 6 litraa, eikä tänään varmaan kovin vähempää ole...


Tylsyyden takia tänään myös vähän meikkailin, kolme erilaista juttua, alla olevat kuvat hieman sekaisin (ja anteeksi huono laatu, ei ole keinoa siirtää järkkäriltä kuvia tähän outoon sairaalakoneeseen, joten saatte tyytyä kännykkäkameraan), mutta kuvien alla selitystä:

Meikin värit vähän nyt vaihtelevat tuon valaistuksen takia tässä, mutta meikkinä silmissä mustaa glitterluomiväriä rajauksina ja luomivaossa. Keskellä luomea on vielä hieman hyvin vaaleaa glitterluomiväriä, sellaista pulverista, joka sotkeutuu kaikkialle. Rispiväriä, vähän poskipunaa (äiti osti sen joskus 90-luvulla H&Mstä ja se on täsmälleen sama väri kuin minun omien poskien oma puna) ja tumman viininpunaista huulipunaa, jota ei yhtään näe, että se on niin tumma oikeasti.

Tämä oli se ensimmäinen, jonka tein tänään: vaaleanpunaista huulipunaa, ylä- ja alaluomilla rajaukset, hieman ruskeaa glitterluomiväriä rajausten alla ja sisäkulmassa vaaleaa glitterluomiväriä. Ripsiväriä myös.

Tässä sama kuin ensimmäisessä kuvassa, vain eri kuvakulmasta. Sanoinhan, että nämä kuvat ovat aivan sekaisin.

Tämä oli se viimeinen, jonka tein. Silmämeikki sama kuin yläpuolella olevassa kuvassa, mutta huulipunan päällä on eyelineria. Olisin toki mielelläni käyttänyt mustaa huulipunaa, mutta meikkikokoelmani täällä sairaalassa ei ole se ihan suurin. En todella jaksa raahata tällaiseen paikkaan enempää kuin pari juttua ihan huvin vuoksi...

Ja tässä taas aivan ensimmäinen meikki. Tässä ei myöskään ole yhtään poskipunaa, mitä nyt oma punani. (Mikä ei juuri nyt ole kovin paljon kun hemoglobiini näyttää 92! (huom. yli 125 olisi hyvä ja alle 80 saa lisää verta...))

Siinä olikin teille naamaspämmäystä oikein kunnolla!

Neljäs viikko sairaalassa

Täällä vielä ollaan. Neljäs viikko tosiaan alkoi tuossa tiistaina, ja nyt on vähän muuttuneet asiat täällä. Lähdin tuossa tutulta ja turvalliselta osastoltani tänään, kun minut siirrettiin pari kerrosta ylemmäs osastolle, jossa toivottavasti tiedetään enemmän tästä mitä minulta nyt on löytynyt. Ilmeisesti sairastan (näin alustavien tietojen mukaan) jonkin näköistä lymfoomaa (siis imusolmukesyöpää), mutta who knows what ja why on sitten aivan eri asia. Niihin toivottavasti täältä veritautienosastolta osaavat löytää vastaukset.

Sääli, että vaihdoin, ihastuin kovasti tuohon toiseen osastoon, ihmiset niin kilttejä ja ihania siellä! Pitää mennä jossain vaiheessa vielä moikkaamaan sinne!

En ole enää yhden hengen huoneessa (voi ei), mutta huonetoverini vaikuttaa ainakin vielä tähän mennessä ihan kivalta, ja on ruotsinkielinen, eli isänikin voi jopa puhua hänelle jotain! Onneksi tässä Kolmiosairaalassa kuitenkin on oma tietokone/televisio/radio/puhelin kaikille, eikä vain yhdelle potilaalle per huone, joten voin yhä tehdä täällä jotain muutakin kuin lagata. Tämä osasto on kuitenkin vähän outo...ihan friikin puhdas. Siis vessaan ei edes saa mennä ilman kenkiä!
Pitää yöllä pukea ensin sukat ja sitten vielä kengät ennenkuin saa pissalla käydä. Ja sitten kaksi minuuttia myöhemmin kun on valmis taas riisua molemmat. En minä sitten todella halua herätä siinä! Mutta kyllähän sitä ymmärtää, että täällä on leukemiapotilaita ja näin, että hygienia on tärkeä asia. Tuntuu kuitenkin aika ylilyönniltä tämä välillä...
Vettäkään ei kuulemma hanasta saa juoda. Ei niin, että joisin, mutta silti. Huh.

CRPni nousi taas hieman (laskeuduttuaan ilmeisesti jossain vaiheessa ihan yhdeksään!), ja hengailee taas seitsemissäkymmenissä. Nyt aloittivat taas antibiootit varuilta, sitä tässä taas saadaan. Kipulääkepiikki yhä ja pahoinvointiin vielä vähän jotain muuta ihan suoneen. Huomenna kuulemma luuydinjokintestijuttu ja apua se kuulostaa kivuliaalta...

Pääsiäissunnuntai

Tänään ei
juuri mitään tullut tehtyä, mutta ainakin oli seuraa mukana, kun pääsiäistraditiona mummokin oli viettämässä aikaa meidän (iskän ja minun) kanssa.


Joka päivähän tässä periaatteessa seuraa on, kun iskä tulee käymään, mutta tänään tosiaan mummo myös. Huomenna kummit :)
Sain kindermunia ja narsisseja, aikaisemmin viikolla kaveri toi Helinä-munan ja tikkarin! En varmaan ikinä syö tuota tikkaria, se on niin ihana!

Kynnetkin tylsyyttäni maalailin pääsiäisemmiksi. En yleensä mitään lakkoja pidä, kun tuntuvat kuluvan niin luvattoman nopeasti, mutta täällä kun on tunti tunnin perään, ehtii rauhassa lakata ja poistaa lakat vaikka joka päivä...

Oikein hyvää pääsiäistä joka tapauksessa!

Sairaala, laihdutus, tatuoinnit ja opiskelu

Huoh. Tähystys tehtiin eilen ja jotain sieltä löytyikin. Jotain mikä periaatteessa tässä vaiheessa voi olla aivan mitä vain, joten pitää odottaa koepalojen tuloksia. Mutta tässä kun pääsiäinen tulossa ja patologit välillä vähän liiankin leppoisia, voi olla, ettei niitä tuloksia ihan vielä saakaan. Toivotaan parasta!
Kipulääkkeitä saan nyt jo omaan makuun vähän liikaakin, mutta mieluummin kyllä otan tämän pumpuliolon kuin ne kivut.

Suunnitelmani valmistua kandiksi tänä keväänä kariutuivat nyt kyllä täysin. Toukokuussa loppuvat kurssit ja minulta puuttuu yhä kolmisenkymmentä opintopistettä. Jos nyt vain saisin sen kandiesseeni edes korjailtua niin se stressi olisi ohi. Lähetin sen tuossa opettajalleni (joka jää eläkkeelle tänä keväänä...), ja pari korjausta pitää tehdä. Katsotaan missä vaiheessa pääsisin ne tekemään...
Eikä tosiaan se opettajan eläkkeellemeno asiaa yhtään auta, sillä jos en saa tätä hyvin tehtyä tässä seuraavan kuukauden aikana, ja saa sitä kypsäriä tehtyä myös, voi olla, että joudun vielä vaihtamaan kandiohjaajaa, eikä yhtään huvita, sillä tämä, joka minulla nyt on, on sellainen harvinainen tapaus, joka pitää oikeastaan kaikesta mitä olen kirjoittanut. Tällainen tilaisuus saa päästä karkuun.

Laihdutusurakkani on saanut uutta lisäpontta kyllä täällä, kun pääsin ensimmäistä kertaa vuosiin taas normaalipainon rajojen sisälle. Painoa nyt 64 kiloa!
Toisaalta kun täällä tarpeeksi kauan muhin, lähtevät vaivoin hankkimani lihaksetkin veks, mutta toivotaan, että pystyn vähän kuitenkin lihaskuntoharjoituksia tekemään, ettei niin kävisi. Jalat tuossa pari päivää sitten harjoitutinkin, kun tässä huoneessani (ihan oma jopa) on vessa, jossa sellainen pikkuinen ballerinatanko, joka apuna ei tullut edes vaikeuksia pysyä pystyssä edes näiden kipulääkkeiden kanssa.

Olen myös tokkuraisuudesta huolimatta päässyt myös piirtelemään ja sainkin valmiiksi seuraavan tatuointini! Muutama on vielä suunnitteilla ja koska joudun niin sairaalan kuin taloudenkin takia vielä hetken odottamaan, ajattelin nyt piirtää vielä seuraaviakin ennenkuin näytän valmiin :)
Aiheista voin kuitenkin jotain kertoa: pari pyhimysaiheista juttua, yksi tähtiporttiaiheinen ja muutamia eläinaiheisia.


Tähän kuitenkin vähän kuvia ihanan hellyyttävistä pantterinpennuista:

...ja vieläkin lisää sairaalaa

Tämä työviikko melkein lopuillaan ja yhä odottelua. Kapselikuvausta ei tehdäkään vaan ihan kunnon endoskopia nukutuksessa, että saadaan biopsiat myös tarvittaessa.
Mitään syytä ei kuitenkaan tiedetä, mutta nyt vähän arvuuttelulla mennään ja suoneen antibioottia joka ilta (kolmannen polven kefalosporiinia). Samalla saan kolme kertaa päivässä jotain viruslääkettä (ihan siltä varalta, että onkin joku friikki rokko).

Joka tapauksessa tässä sitä nyt vain ollaan ja toivotaan, että jokin noista auttaisi, muuten sitä ollaankin vaan kipulääkkeiden varassa tiistaille (jolloin sen tähystyksen pitäisi olla).
Voi vammanvamma kun ajattelin, että jee kohta on pääsiäinen. Kuitenkin olen täällä varmaan koko pääsiäisen. Meillä olisi kotona pakkasessa kokonainen ankkakin (pari kiloa!) odottamassa uuniinmenoa pääsiäissunnuntaina.


Jos joku ihmettelee minkä takia tämä nyt on tällainen haloo (eihän nyt kukaan pelkän vatsakivun takia ole osastolla kahta viikkoa), niin syy on se, että olen elinsiirtopotilas (jo 11 vuotta) ja näin ollen immunosuppressoitu. Eli lääkärit ovat vähän varuillaan kanssani.


Yritän tänään kirjoitella jotain vähän muutakin, ihan kuvien kanssa, kunhan saan tuon puhelimeni kunnolla toimimaan! :)

Ja lisää sairaalaa...

Toinen viikko siis meneillään, eikä yhtään lähempänä selvyyttä. Kapselikuvauksen ajasta ei vieläkään tietoa, mutta kivut ovat pahentuneet. Tänään olen jo kaksi kertaa saanut piikin kylkeen (kuulemma lihakseen, mutta epäilen, ettei siinä kohdassa juurikaan löydy kaiken hyllyvän alta lihasta) ja vähän auttavat.

Vähän kuvia päivältä aivan väärässä järjestyksessä tietokoneen outouden takia (en siis voi siirrellä niitä mitenkään).

En tosiaan ole tänään juuri mitään kyennyt tekemään, aamiaiselta sain alas mehut ja lounaalta jäätelön. Ei yksinkertaisesti halua vatsa mitään, kun kaikki vain sattuu. Sen kummemmin tuo oleskelu oli sitä, että tosiaan räpsin vähän niitä näitä kuvia, ja katselin Aladdineja youtubesta (sieltä löytyvät kaikki jaksot! Rakastan Aladdinia enkä ole pitkään aikaan päässyt katsomaan), piirrellyt, kun ei ole tehnyt liian kipeää, mikä oli about viisi minuuttia tänään, ja lueskellut blogeja.

Ollut tosiaan viimeisten viikkojen surkein päivä, enkä yhtään halua tämän jatkuvan näin, mutta katsotaan nyt mitä tapahtuu.

Veriarvot kuitenkin yhä ihan hyvät, CRP yhä koholla, mutta laskenut pahimmasta ja hemoglobiini matala, mutta ei laskenut lisää. Joten kyllä tämä tästä, kun ei vain sattuisi.

Oma lempijaksoni Aladdinissa on "Fowl Weather" ;) ...vaikka kyllä niitä Mechanicles-jaksoja jaksaa katsella, kun se on niin ihanan neuroottinen pahis! Ja englanninkielisessä Aladdinissä henki on Dan Castellaneta!

Luin tuossa muuten olisiko ollut eilen illalla pienen jutun tumblrissa Aladdinista. Tai siis tarkemminkin Jasminesta.
Joku ei pitänyt Jasminesta sen takia, että tämä oli hylännyt perheensä seikkailun vuoksi ja piti liian vähän vaatteita päällä, eikä näin ollen ole hyvä roolimalli.

Anteeksi?

Siis Jasmine, joka viettää suurimman osan ajastaan isukkinsa kanssa, hylännyt perheensä? Seikkailut eivät ole hyvästä? Rakkauden valitseminen ei ole hyvästä? Itsensä pitää peittää korviin asti ollakseen roolimalli?

Voisiko konservatiivisempaa olla, ja enemmän väärässä (tuon perheen osalta ainakin). 

Omasta mielestäni vahva nainen, joka yhä rakastaa perhettään ja eläimiä, ja haluaa auttaa toisia vaikka itse onkin ylhäisöä, eikä välitä pitää yllä sosiaalista eriarvoisuutta on todellakin hyvä roolimalli kenelle hyvänsä!

Sairaalaa

Tarkoituksena oli, kun Italiasta takaisin Suomeen tulin, että kirjoittaisin vähän matkastani ja näyttäisin kuvia.
Nyt kävi kuitenkin niin, ettei se onnistu. Ei vielä.
Menin Italiaan pienen vatsakivun kanssa, kysyin jopa omilta lääkäreiltäni saanko ja sain, mutta riskin kuitenkin otin sillä. Matkalla vatsakipu sitten yltyi, mutta tappelin ja näinkin vähän sitä sun tätä (kuvia ja juttua tosiaan myöhemmin). Kuitenkin kotiin tultuani vatsani alkoi olla siinä kunnossa, että heti soitot poliklinikalle neuvoa kysymään, viime lauantaina Meilahden päivystykseen, jossa sitten tehtiin parit kokeet ja ultraääni.
Mitään ei löytynyt, joten takaisin kotiin.

Maanantaina en kuitenkaan enää kipuja taas kestänyt, joten uusi soitto ja pyydettiin suoraan osastolle. No joo, Meikussa tämä ei mene ihan niin suoraan, joten päivystyksen kautta, seitsemän tuntia jonottelua ja sitten osastolle. Nyt olenkin maanantaiyöstä ollut Meilahdessa.
Tomografia ja tähystys on tehty, vielä olisi suunnitelmassa kapselikuvaus ja ties mitä muuta, jos ei mitään saa selville. Jotain siellä nimittäin on, tomossa näkyi. Mutta mitä ja miksi ja ärrin murrin ei taida kukaan tietää. Vielä.
Kaikenlaista kyllä tiedetään mitä se ei ole!

Joka tapauksessa onni onnettomuudessa olen sellainen potilas, joka saa nätin oman huoneen, eikä tarvitse kuunnella mitään muita kipuilijoita ja ai niin, tietokone/televisio/radioyhdistelmä, jossa on nettikin. Ja Helsingin yliopiston tunnukset akateemisiin tietokantoihin, joten sain kandianikin hieman eteenpäin taas. Se alkaakin olla nyt valmis eikä tarvitsisi enää kuin kotiin päästä kirjoittamaan puhtaaksi.

Ja vielä loppuun, sain työhaastattelun keskiviikolla ja nyt jännitetään saisiko täältä lähteä vähintäänkin päiväretkelle, että sinne pääsisi...
Niin ja tenttejäkin olisi tulossa! Voi Luoja mikä huono sauma tällaiselle nyt.