Diagnooseja, itkua ja kivunlievitystä

Nyt on mennyt se kuukausi täällä sairaalassa ja vihdoin olen saanut sen kauan kaivatun diagnoosin. Sen saaminen olikin sitten oikeasti todella vaikeaa.
Ilmeisesti lääkärit olivat jo päiviä tienneet diagnoosini, mutta eivät ole tulleet minulle siitä kertomaan. Yksikin lääkäri tuijotti minua kuin hullua, kun yritin selittää miksi tämä ei minusta ole okei, että minulle kerrotaan diagnoosi vasta sen jälkeen, kun kerrotaan hoitojen aloittamisesta!

Potilaalla kun on oikeus saada tietää hoitonsa kulun SEN KOKO KULUN AJAN. Joka tapauksessa, kyseisen lääkärin kanssa ei onnistunut tippaakaan ja valitin aika kovaäänisesti, aioin ottaa yhteyttä potilasasiamieheen, mutta nyt en taidakaan, kun sain sitten osastonylilääkärin tulemaan kanssani puhumaan. Siinä vasta kiltti ja hyvä lääkäri! Hän selitti alusta asti mitä on, minkä takia ja mitä nyt tehdään, hän myös selitti mitä hoitoa nyt oikeasti saan ja mitä se saattaa tehdä, ja pyysi kovasti anteeksi, ettei minulle ollut aiemmin kerrottu asiasta mitään. 

Eli siis.
Minulla on lymfooma.
Se on paikallinen, eikä levinnyt, se ei ole aggressiivinen, joten jei, ja nyt sitä hoidetaan biologisin hoidoin (Rituximabi on lääkkeen nimi). Eli en ainakaan vielä saa mitään sytostaatteja, mutta saattaa olla, että mikäli tämä ei vaikuta, joudun niitäkin saamaan. Siihen kyllä kestää vielä hetki, eli rauhassa voin tässä olla ja odottaa, että nämä alkaisivat vaikuttaa.
Tällä hetkellä sivuvaikutus voi olla kuumehorkka, mutta sain siihen jo profylaktisesti (varmuuden vuoksi etukäteen) lääkitystä (Panadolia ja jotain kortisonipitoista allergialääkettä). 

Sitten muihin asioihin. Kipuni ovat olleet nyt aika hyvin kurissa. Ylävatsakipuhan oli se syy miksi ylipäänsä olin sairaalaan tullut, ja kesti yli kolme viikkoa saada se poistettua tällä tavalla. Ensimmäiset viikot sain aina kolmen-seitsemän tunnein välein oksikodonia piikkinä käsivarteen tai kankkuun tai pari kertaa etureiteenkin (olen siis niin piikitetty, että huhuh). Sain myös pillereinä aamuin illoin samaa ainetta, mutta ohutsuoliongelmani takia ne eivät ilmeisesti koskaan imeytyneet (siis annosta nostettiin koko ajan, mutta mitään ei tapahtunut). Tämän viikon tarvitsin piikkejä jo koko ajan sen kolmen tunnin välein, enkä yhtään tykkää saada opiaatteja piikkinä koko ajan, koska jokainen pistokohta on infektioriski.


Joka tapauksessa, eilinen päivystävä lääkäri sitten suostui vaihtamaan pillerini laastariin ja tämä oikeasti auttaa! En ole tarvinnut laastarin laiton jälkeen enää kuin kaksi piikkiä (viimeinen oli neljältä aamuyöstä) ja sekin puolikas siitä mitä aiemmin sain!
Ai elämä tuntuu ihanalta olla taas pitkästä aikaa kivuton!

Tässä tämä kuitenkin nyt menee eteenpäin, antibiootteja saan yhä ja CRP sitä mukaa laskenutkin. Toivotaan, että tämä antigeenihoito on yhtä tehokas ja kaikki menee pian pois <3
Mutta kyllä täällä pärjätään ja huonekaverini tekee myös kaikesta helpompaa. Hän on aivan ihana nainen!

Neljäs viikko sairaalassa

Täällä vielä ollaan. Neljäs viikko tosiaan alkoi tuossa tiistaina, ja nyt on vähän muuttuneet asiat täällä. Lähdin tuossa tutulta ja turvalliselta osastoltani tänään, kun minut siirrettiin pari kerrosta ylemmäs osastolle, jossa toivottavasti tiedetään enemmän tästä mitä minulta nyt on löytynyt. Ilmeisesti sairastan (näin alustavien tietojen mukaan) jonkin näköistä lymfoomaa (siis imusolmukesyöpää), mutta who knows what ja why on sitten aivan eri asia. Niihin toivottavasti täältä veritautienosastolta osaavat löytää vastaukset.

Sääli, että vaihdoin, ihastuin kovasti tuohon toiseen osastoon, ihmiset niin kilttejä ja ihania siellä! Pitää mennä jossain vaiheessa vielä moikkaamaan sinne!

En ole enää yhden hengen huoneessa (voi ei), mutta huonetoverini vaikuttaa ainakin vielä tähän mennessä ihan kivalta, ja on ruotsinkielinen, eli isänikin voi jopa puhua hänelle jotain! Onneksi tässä Kolmiosairaalassa kuitenkin on oma tietokone/televisio/radio/puhelin kaikille, eikä vain yhdelle potilaalle per huone, joten voin yhä tehdä täällä jotain muutakin kuin lagata. Tämä osasto on kuitenkin vähän outo...ihan friikin puhdas. Siis vessaan ei edes saa mennä ilman kenkiä!
Pitää yöllä pukea ensin sukat ja sitten vielä kengät ennenkuin saa pissalla käydä. Ja sitten kaksi minuuttia myöhemmin kun on valmis taas riisua molemmat. En minä sitten todella halua herätä siinä! Mutta kyllähän sitä ymmärtää, että täällä on leukemiapotilaita ja näin, että hygienia on tärkeä asia. Tuntuu kuitenkin aika ylilyönniltä tämä välillä...
Vettäkään ei kuulemma hanasta saa juoda. Ei niin, että joisin, mutta silti. Huh.

CRPni nousi taas hieman (laskeuduttuaan ilmeisesti jossain vaiheessa ihan yhdeksään!), ja hengailee taas seitsemissäkymmenissä. Nyt aloittivat taas antibiootit varuilta, sitä tässä taas saadaan. Kipulääkepiikki yhä ja pahoinvointiin vielä vähän jotain muuta ihan suoneen. Huomenna kuulemma luuydinjokintestijuttu ja apua se kuulostaa kivuliaalta...

Sairaala, laihdutus, tatuoinnit ja opiskelu

Huoh. Tähystys tehtiin eilen ja jotain sieltä löytyikin. Jotain mikä periaatteessa tässä vaiheessa voi olla aivan mitä vain, joten pitää odottaa koepalojen tuloksia. Mutta tässä kun pääsiäinen tulossa ja patologit välillä vähän liiankin leppoisia, voi olla, ettei niitä tuloksia ihan vielä saakaan. Toivotaan parasta!
Kipulääkkeitä saan nyt jo omaan makuun vähän liikaakin, mutta mieluummin kyllä otan tämän pumpuliolon kuin ne kivut.

Suunnitelmani valmistua kandiksi tänä keväänä kariutuivat nyt kyllä täysin. Toukokuussa loppuvat kurssit ja minulta puuttuu yhä kolmisenkymmentä opintopistettä. Jos nyt vain saisin sen kandiesseeni edes korjailtua niin se stressi olisi ohi. Lähetin sen tuossa opettajalleni (joka jää eläkkeelle tänä keväänä...), ja pari korjausta pitää tehdä. Katsotaan missä vaiheessa pääsisin ne tekemään...
Eikä tosiaan se opettajan eläkkeellemeno asiaa yhtään auta, sillä jos en saa tätä hyvin tehtyä tässä seuraavan kuukauden aikana, ja saa sitä kypsäriä tehtyä myös, voi olla, että joudun vielä vaihtamaan kandiohjaajaa, eikä yhtään huvita, sillä tämä, joka minulla nyt on, on sellainen harvinainen tapaus, joka pitää oikeastaan kaikesta mitä olen kirjoittanut. Tällainen tilaisuus saa päästä karkuun.

Laihdutusurakkani on saanut uutta lisäpontta kyllä täällä, kun pääsin ensimmäistä kertaa vuosiin taas normaalipainon rajojen sisälle. Painoa nyt 64 kiloa!
Toisaalta kun täällä tarpeeksi kauan muhin, lähtevät vaivoin hankkimani lihaksetkin veks, mutta toivotaan, että pystyn vähän kuitenkin lihaskuntoharjoituksia tekemään, ettei niin kävisi. Jalat tuossa pari päivää sitten harjoitutinkin, kun tässä huoneessani (ihan oma jopa) on vessa, jossa sellainen pikkuinen ballerinatanko, joka apuna ei tullut edes vaikeuksia pysyä pystyssä edes näiden kipulääkkeiden kanssa.

Olen myös tokkuraisuudesta huolimatta päässyt myös piirtelemään ja sainkin valmiiksi seuraavan tatuointini! Muutama on vielä suunnitteilla ja koska joudun niin sairaalan kuin taloudenkin takia vielä hetken odottamaan, ajattelin nyt piirtää vielä seuraaviakin ennenkuin näytän valmiin :)
Aiheista voin kuitenkin jotain kertoa: pari pyhimysaiheista juttua, yksi tähtiporttiaiheinen ja muutamia eläinaiheisia.


Tähän kuitenkin vähän kuvia ihanan hellyyttävistä pantterinpennuista:

Ja lisää sairaalaa...

Toinen viikko siis meneillään, eikä yhtään lähempänä selvyyttä. Kapselikuvauksen ajasta ei vieläkään tietoa, mutta kivut ovat pahentuneet. Tänään olen jo kaksi kertaa saanut piikin kylkeen (kuulemma lihakseen, mutta epäilen, ettei siinä kohdassa juurikaan löydy kaiken hyllyvän alta lihasta) ja vähän auttavat.

Vähän kuvia päivältä aivan väärässä järjestyksessä tietokoneen outouden takia (en siis voi siirrellä niitä mitenkään).

En tosiaan ole tänään juuri mitään kyennyt tekemään, aamiaiselta sain alas mehut ja lounaalta jäätelön. Ei yksinkertaisesti halua vatsa mitään, kun kaikki vain sattuu. Sen kummemmin tuo oleskelu oli sitä, että tosiaan räpsin vähän niitä näitä kuvia, ja katselin Aladdineja youtubesta (sieltä löytyvät kaikki jaksot! Rakastan Aladdinia enkä ole pitkään aikaan päässyt katsomaan), piirrellyt, kun ei ole tehnyt liian kipeää, mikä oli about viisi minuuttia tänään, ja lueskellut blogeja.

Ollut tosiaan viimeisten viikkojen surkein päivä, enkä yhtään halua tämän jatkuvan näin, mutta katsotaan nyt mitä tapahtuu.

Veriarvot kuitenkin yhä ihan hyvät, CRP yhä koholla, mutta laskenut pahimmasta ja hemoglobiini matala, mutta ei laskenut lisää. Joten kyllä tämä tästä, kun ei vain sattuisi.

Oma lempijaksoni Aladdinissa on "Fowl Weather" ;) ...vaikka kyllä niitä Mechanicles-jaksoja jaksaa katsella, kun se on niin ihanan neuroottinen pahis! Ja englanninkielisessä Aladdinissä henki on Dan Castellaneta!

Luin tuossa muuten olisiko ollut eilen illalla pienen jutun tumblrissa Aladdinista. Tai siis tarkemminkin Jasminesta.
Joku ei pitänyt Jasminesta sen takia, että tämä oli hylännyt perheensä seikkailun vuoksi ja piti liian vähän vaatteita päällä, eikä näin ollen ole hyvä roolimalli.

Anteeksi?

Siis Jasmine, joka viettää suurimman osan ajastaan isukkinsa kanssa, hylännyt perheensä? Seikkailut eivät ole hyvästä? Rakkauden valitseminen ei ole hyvästä? Itsensä pitää peittää korviin asti ollakseen roolimalli?

Voisiko konservatiivisempaa olla, ja enemmän väärässä (tuon perheen osalta ainakin). 

Omasta mielestäni vahva nainen, joka yhä rakastaa perhettään ja eläimiä, ja haluaa auttaa toisia vaikka itse onkin ylhäisöä, eikä välitä pitää yllä sosiaalista eriarvoisuutta on todellakin hyvä roolimalli kenelle hyvänsä!

Sairaalaa

Tarkoituksena oli, kun Italiasta takaisin Suomeen tulin, että kirjoittaisin vähän matkastani ja näyttäisin kuvia.
Nyt kävi kuitenkin niin, ettei se onnistu. Ei vielä.
Menin Italiaan pienen vatsakivun kanssa, kysyin jopa omilta lääkäreiltäni saanko ja sain, mutta riskin kuitenkin otin sillä. Matkalla vatsakipu sitten yltyi, mutta tappelin ja näinkin vähän sitä sun tätä (kuvia ja juttua tosiaan myöhemmin). Kuitenkin kotiin tultuani vatsani alkoi olla siinä kunnossa, että heti soitot poliklinikalle neuvoa kysymään, viime lauantaina Meilahden päivystykseen, jossa sitten tehtiin parit kokeet ja ultraääni.
Mitään ei löytynyt, joten takaisin kotiin.

Maanantaina en kuitenkaan enää kipuja taas kestänyt, joten uusi soitto ja pyydettiin suoraan osastolle. No joo, Meikussa tämä ei mene ihan niin suoraan, joten päivystyksen kautta, seitsemän tuntia jonottelua ja sitten osastolle. Nyt olenkin maanantaiyöstä ollut Meilahdessa.
Tomografia ja tähystys on tehty, vielä olisi suunnitelmassa kapselikuvaus ja ties mitä muuta, jos ei mitään saa selville. Jotain siellä nimittäin on, tomossa näkyi. Mutta mitä ja miksi ja ärrin murrin ei taida kukaan tietää. Vielä.
Kaikenlaista kyllä tiedetään mitä se ei ole!

Joka tapauksessa onni onnettomuudessa olen sellainen potilas, joka saa nätin oman huoneen, eikä tarvitse kuunnella mitään muita kipuilijoita ja ai niin, tietokone/televisio/radioyhdistelmä, jossa on nettikin. Ja Helsingin yliopiston tunnukset akateemisiin tietokantoihin, joten sain kandianikin hieman eteenpäin taas. Se alkaakin olla nyt valmis eikä tarvitsisi enää kuin kotiin päästä kirjoittamaan puhtaaksi.

Ja vielä loppuun, sain työhaastattelun keskiviikolla ja nyt jännitetään saisiko täältä lähteä vähintäänkin päiväretkelle, että sinne pääsisi...
Niin ja tenttejäkin olisi tulossa! Voi Luoja mikä huono sauma tällaiselle nyt.