Näytetään tekstit, joissa on tunniste kolmiosairaala. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kolmiosairaala. Näytä kaikki tekstit

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Diagnooseja, itkua ja kivunlievitystä

Nyt on mennyt se kuukausi täällä sairaalassa ja vihdoin olen saanut sen kauan kaivatun diagnoosin. Sen saaminen olikin sitten oikeasti todella vaikeaa.
Ilmeisesti lääkärit olivat jo päiviä tienneet diagnoosini, mutta eivät ole tulleet minulle siitä kertomaan. Yksikin lääkäri tuijotti minua kuin hullua, kun yritin selittää miksi tämä ei minusta ole okei, että minulle kerrotaan diagnoosi vasta sen jälkeen, kun kerrotaan hoitojen aloittamisesta!

Potilaalla kun on oikeus saada tietää hoitonsa kulun SEN KOKO KULUN AJAN. Joka tapauksessa, kyseisen lääkärin kanssa ei onnistunut tippaakaan ja valitin aika kovaäänisesti, aioin ottaa yhteyttä potilasasiamieheen, mutta nyt en taidakaan, kun sain sitten osastonylilääkärin tulemaan kanssani puhumaan. Siinä vasta kiltti ja hyvä lääkäri! Hän selitti alusta asti mitä on, minkä takia ja mitä nyt tehdään, hän myös selitti mitä hoitoa nyt oikeasti saan ja mitä se saattaa tehdä, ja pyysi kovasti anteeksi, ettei minulle ollut aiemmin kerrottu asiasta mitään. 

Eli siis.
Minulla on lymfooma.
Se on paikallinen, eikä levinnyt, se ei ole aggressiivinen, joten jei, ja nyt sitä hoidetaan biologisin hoidoin (Rituximabi on lääkkeen nimi). Eli en ainakaan vielä saa mitään sytostaatteja, mutta saattaa olla, että mikäli tämä ei vaikuta, joudun niitäkin saamaan. Siihen kyllä kestää vielä hetki, eli rauhassa voin tässä olla ja odottaa, että nämä alkaisivat vaikuttaa.
Tällä hetkellä sivuvaikutus voi olla kuumehorkka, mutta sain siihen jo profylaktisesti (varmuuden vuoksi etukäteen) lääkitystä (Panadolia ja jotain kortisonipitoista allergialääkettä). 

Sitten muihin asioihin. Kipuni ovat olleet nyt aika hyvin kurissa. Ylävatsakipuhan oli se syy miksi ylipäänsä olin sairaalaan tullut, ja kesti yli kolme viikkoa saada se poistettua tällä tavalla. Ensimmäiset viikot sain aina kolmen-seitsemän tunnein välein oksikodonia piikkinä käsivarteen tai kankkuun tai pari kertaa etureiteenkin (olen siis niin piikitetty, että huhuh). Sain myös pillereinä aamuin illoin samaa ainetta, mutta ohutsuoliongelmani takia ne eivät ilmeisesti koskaan imeytyneet (siis annosta nostettiin koko ajan, mutta mitään ei tapahtunut). Tämän viikon tarvitsin piikkejä jo koko ajan sen kolmen tunnin välein, enkä yhtään tykkää saada opiaatteja piikkinä koko ajan, koska jokainen pistokohta on infektioriski.


Joka tapauksessa, eilinen päivystävä lääkäri sitten suostui vaihtamaan pillerini laastariin ja tämä oikeasti auttaa! En ole tarvinnut laastarin laiton jälkeen enää kuin kaksi piikkiä (viimeinen oli neljältä aamuyöstä) ja sekin puolikas siitä mitä aiemmin sain!
Ai elämä tuntuu ihanalta olla taas pitkästä aikaa kivuton!

Tässä tämä kuitenkin nyt menee eteenpäin, antibiootteja saan yhä ja CRP sitä mukaa laskenutkin. Toivotaan, että tämä antigeenihoito on yhtä tehokas ja kaikki menee pian pois <3
Mutta kyllä täällä pärjätään ja huonekaverini tekee myös kaikesta helpompaa. Hän on aivan ihana nainen!


perjantai 5. huhtikuuta 2013

Sairaalakuvia

Tänään ollut vähän parempi päivä, vaikkei juuri mikään ole muuttunut. Kipuja on yhä, piikki joka kolmas tunti enkä ole päässyt puhumaan ainoankaan lääkärin kanssa (niitä ei löydy mistään!), joten en yhäkään tiedä missä mennään mitä häh.

Kuitenkin, actionia ollut tänään vähän enemmän kun olen käppäillyt täällä ympäriinsä. Leikkasin myös hiukset (iskä auttoi myös), lisää alempana:



Iskä toi tänään vähän luettavaa mukanaan, joten nyt on aika paljon tekemistä täällä. Rosa Liksomin Hytti Nro 6 olen halunnut lukea jo aikoja (siitä lähtien kun kuulin mistä siinä on kyse), ja sen löysinkin nyt osaston käytävältä kirjastohyllystä. Roope-setä tuli kotiin postissa ja sen sain iskän tultua, samalla hän toi Thomas Mannin Zauberbergin, koska se on hänen mielestään todella hyvä kirja ja jostain syystä aloimme eilen illalla jutella saksankielisestä kirjallisuudesta...



Tässä vähän näkymiä "salilta", tämän näkymän näen kun pyöräilen tai steppaan niillä osaston laitteilla. Vasemmalla pienellä Linnanmäki ja kaukana, noin neljäsosa oikeasta reunasta vasemmalle, Tuomiokirkko! Aurinko myös paistaa tähän kohtaa melkein läpi päivän, joten kuuma tulee kun liikkuu!


Kuvat nyt todella epäjärjestyksessä, mutta tässä hieman sairaalan toiselta puolta auringonlaskua. Eikö ole upea? (Siis likaisesta ikkunasta huolimatta)


Ja tässä se kuntopyörä, vieressä toinen kahdesta stepperistä. Taustalla taas Tuomiokirkko. Vietin jotain kymmenisen minuuttia vain tässä tänään, en kestänyt enempää kun on niin pitkään ollut liikkumatta ja suoraan paistoi aurinko siihen. Ai että miten sitä hikosi! 


Niin tosiaan. Tuo olen minä. Opiaateilla ja ilman mitään meikkiä. Leikkasin tänään hiukset, tai no siis iskä leikkasi suurimman osan ja minä edestä. Näin lyhyitä hiuksia ei ole ollut minulle melkein koskaan, koska olen aina inhonnut niitä, mutta a. olen sairaalassa, haluan kätevyyttä, en näyttävyyttä ja b. olen laihtunut, joten ei tule heti sellainen läskipikkupoikalook.



Vähän käytäväkuvaa...


Täällä on myös foosball! Sitä pelailtiinkin tuossa eilen kaverin kanssa (hän voitti, onnea ;) ). Huomaa hygieniaosaston ohjeet...


Ja siinä taas, äärimmäisen himmeällä, minä. Tuo aamutakki on niiin ihanan pirteänkeltainen, ettei mitään rajaa, mutta täällä ei ole hyvää kokovartalopeiliä (tai siis ei ollenkaan kokovartalopeiliä), joten parempaa kuvaa ei ole eikä saa.

Ja tässä vielä osasto:

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Neljäs viikko sairaalassa

Täällä vielä ollaan. Neljäs viikko tosiaan alkoi tuossa tiistaina, ja nyt on vähän muuttuneet asiat täällä. Lähdin tuossa tutulta ja turvalliselta osastoltani tänään, kun minut siirrettiin pari kerrosta ylemmäs osastolle, jossa toivottavasti tiedetään enemmän tästä mitä minulta nyt on löytynyt. Ilmeisesti sairastan (näin alustavien tietojen mukaan) jonkin näköistä lymfoomaa (siis imusolmukesyöpää), mutta who knows what ja why on sitten aivan eri asia. Niihin toivottavasti täältä veritautienosastolta osaavat löytää vastaukset.

Sääli, että vaihdoin, ihastuin kovasti tuohon toiseen osastoon, ihmiset niin kilttejä ja ihania siellä! Pitää mennä jossain vaiheessa vielä moikkaamaan sinne!

En ole enää yhden hengen huoneessa (voi ei), mutta huonetoverini vaikuttaa ainakin vielä tähän mennessä ihan kivalta, ja on ruotsinkielinen, eli isänikin voi jopa puhua hänelle jotain! Onneksi tässä Kolmiosairaalassa kuitenkin on oma tietokone/televisio/radio/puhelin kaikille, eikä vain yhdelle potilaalle per huone, joten voin yhä tehdä täällä jotain muutakin kuin lagata. Tämä osasto on kuitenkin vähän outo...ihan friikin puhdas. Siis vessaan ei edes saa mennä ilman kenkiä!
Pitää yöllä pukea ensin sukat ja sitten vielä kengät ennenkuin saa pissalla käydä. Ja sitten kaksi minuuttia myöhemmin kun on valmis taas riisua molemmat. En minä sitten todella halua herätä siinä! Mutta kyllähän sitä ymmärtää, että täällä on leukemiapotilaita ja näin, että hygienia on tärkeä asia. Tuntuu kuitenkin aika ylilyönniltä tämä välillä...
Vettäkään ei kuulemma hanasta saa juoda. Ei niin, että joisin, mutta silti. Huh.

CRPni nousi taas hieman (laskeuduttuaan ilmeisesti jossain vaiheessa ihan yhdeksään!), ja hengailee taas seitsemissäkymmenissä. Nyt aloittivat taas antibiootit varuilta, sitä tässä taas saadaan. Kipulääkepiikki yhä ja pahoinvointiin vielä vähän jotain muuta ihan suoneen. Huomenna kuulemma luuydinjokintestijuttu ja apua se kuulostaa kivuliaalta...


keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Sairaala, laihdutus, tatuoinnit ja opiskelu

Huoh. Tähystys tehtiin eilen ja jotain sieltä löytyikin. Jotain mikä periaatteessa tässä vaiheessa voi olla aivan mitä vain, joten pitää odottaa koepalojen tuloksia. Mutta tässä kun pääsiäinen tulossa ja patologit välillä vähän liiankin leppoisia, voi olla, ettei niitä tuloksia ihan vielä saakaan. Toivotaan parasta!
Kipulääkkeitä saan nyt jo omaan makuun vähän liikaakin, mutta mieluummin kyllä otan tämän pumpuliolon kuin ne kivut.

Suunnitelmani valmistua kandiksi tänä keväänä kariutuivat nyt kyllä täysin. Toukokuussa loppuvat kurssit ja minulta puuttuu yhä kolmisenkymmentä opintopistettä. Jos nyt vain saisin sen kandiesseeni edes korjailtua niin se stressi olisi ohi. Lähetin sen tuossa opettajalleni (joka jää eläkkeelle tänä keväänä...), ja pari korjausta pitää tehdä. Katsotaan missä vaiheessa pääsisin ne tekemään...
Eikä tosiaan se opettajan eläkkeellemeno asiaa yhtään auta, sillä jos en saa tätä hyvin tehtyä tässä seuraavan kuukauden aikana, ja saa sitä kypsäriä tehtyä myös, voi olla, että joudun vielä vaihtamaan kandiohjaajaa, eikä yhtään huvita, sillä tämä, joka minulla nyt on, on sellainen harvinainen tapaus, joka pitää oikeastaan kaikesta mitä olen kirjoittanut. Tällainen tilaisuus saa päästä karkuun.

Laihdutusurakkani on saanut uutta lisäpontta kyllä täällä, kun pääsin ensimmäistä kertaa vuosiin taas normaalipainon rajojen sisälle. Painoa nyt 64 kiloa!
Toisaalta kun täällä tarpeeksi kauan muhin, lähtevät vaivoin hankkimani lihaksetkin veks, mutta toivotaan, että pystyn vähän kuitenkin lihaskuntoharjoituksia tekemään, ettei niin kävisi. Jalat tuossa pari päivää sitten harjoitutinkin, kun tässä huoneessani (ihan oma jopa) on vessa, jossa sellainen pikkuinen ballerinatanko, joka apuna ei tullut edes vaikeuksia pysyä pystyssä edes näiden kipulääkkeiden kanssa.

Olen myös tokkuraisuudesta huolimatta päässyt myös piirtelemään ja sainkin valmiiksi seuraavan tatuointini! Muutama on vielä suunnitteilla ja koska joudun niin sairaalan kuin taloudenkin takia vielä hetken odottamaan, ajattelin nyt piirtää vielä seuraaviakin ennenkuin näytän valmiin :)
Aiheista voin kuitenkin jotain kertoa: pari pyhimysaiheista juttua, yksi tähtiporttiaiheinen ja muutamia eläinaiheisia.


Tähän kuitenkin vähän kuvia ihanan hellyyttävistä pantterinpennuista: