Sitten en enää kestänyt. Ei siis niin, ettenkö mukamas ollut tullut siihen lopputulokseen jo aikoja aikaisemmin, mutta jotenkin se ei vain sujunut. Eikä mikään ihme, motivaationi oli täysin nollassa.
Sitten tapasin erään ihanan ihmisen. Hän ei ole minulle muuta kuin ystävä, eikä varmaan koskaan tulekaan olemaan, mutta hän näytti minulle läskinäkin, että olen ihana, kaunis ja haluttava nainen, eikä se tule lähtemään minusta ikinä. Se antoi minulle sellaisen onnensysäyksen, että aloitin oikein kunnon laihdutuksen.
Koska en ollut vuosiin (kyllä, vuosiin) liikkunut lähes ollenkaan, aloitin ruokavaliollani. Ruoansulatukseni oli lyhyestä syömishäiriöstä yläasteella mennyt jo aivan kummalliseksi, joten en nähnyt niissä pienen pienissä kalorimäärissä juurikaan mitään pahaa. Ja koska oli kesä, kestin sen hyvin. Ei kuumassa tee mieleni muutenkaan syödä, ja jäätelön pystyin vaihtamaan jokseenkin kivuttomasti salaattiin kun sitä motivaatiota löytyi. Söin joka päivä noin 300-450 kaloria, joka minunkin vähäisellä liikunnallani oli mitättömän vähän. Paino kuitenkin tippui todella nopeasti monta kiloa, mikä antoi minulle enemmän motivaatiota jatkaa paremmin.
Aloin liikkua. Kesällä juoksin vähän, mutta huono kuntoni teki siitä jokseenkin ärsyttävää puuhaa. Kaivoin paljon, puutarhassa siis, ja se todella auttoi. Kaloreita kului satoja puolen tunnin kaivuu-urakassa, ja kun hakkua heilutti sai myös todella ison kasan lihaksi yläkroppaan. Tein myös paljon lihaskuntoharjoituksia, punnersin, kyykin ja vähän muita sellaisia perusjuttuja. Aluksi, kun lihaksia ei löytynyt, punnersin seinää vasten. Voi kuulostaa turhalta, mutta vannon ettei ollut. Pari viikkoa joka päivä sitä sata, parisataa kertaa ja aloinkin jo punnertaa ihan maasta. Polvilta ensin, nykyisin myös ihan kunnollisia.
Ruokaa söin elokuuhun asti vielä todella vähän, enintään sen 700-800 kcal päivässä. Elokuun, syyskuun ja varsinkin opintojen taas tultua aloin myös syödä paremmin. Olen aina syönyt todella terveellisesti, joten ongelmani ei niinkään ollut sisältö, vaan annoskokoni ja syömistiheyteni. Söin harvoin ja TODELLA paljon. Nykyisin syön päivässä noin 1200 kcal. En yksinkertaisesti kestä ajatusta enemmästä, mutta se on pääni sisällä, ei se todellista ole. Pitäisi päästä siitä tunteesta eroon.
Liikun omaan aikaisempaani verrattuna paljon, mutta en läheskään niin paljon kuin pitäisi. Liikun kuitenkin hyvin säännöllisesti, aloitin myös sen tankotanssin. Siitä jos mistä on todellakin hyötyä!
Yhäkin tämä on work in progress, mutta matkaa on jäljellä huomattavasti vähemmän kuin sitä oli vielä puoli vuotta sitten. Kun jatkan näin, minun pitäisi puolen vuoden sisällä olla vähintäänkin kiinteytynyt roimasti. Paino ei välttämättä paljon putoa, ellen saa lisättyä aerobista liikuntaa (jota muuten INHOAN yhäkin). Lihaskunto on mukavaa, mutta mikään hölkkä ei todella ole minua varten.
Silloin kun viimeksi olin tämän pituinen ja painoin tämän verran olin selkeästi lihava. Nykyisin mahdun vaatteisiin, joihin en olisi mahtunut ollessani 15 ja normaalipainoinen. Lihaksia on siis tullut roimasti lisää, se on se mikä pitää painoa nyt ylhäällä ja vaatekokoa alhaalla!
Vähän dataa tähän loppuun:
Olen 22-vuotias. Pituuteni on jo viisi tai kuusi vuotta ollut 162 senttiä.
Kevyimmilläni vuonna 2006 painoin 59 kiloa, minulla oli myös lievä syömishäiriö. Söin noin kolme kertaa viikossa yhden annoksen. Vaatekokoni oli 38.
Painavimmillani olin huhtikuussa 2012, jolloin painoin 85,5 kiloa. Olin todella ylipainoinen, ja bmi jo yli 30. Housukokoni oli 48.
Tällä hetkellä painan 68 kiloa. Mahdun samoihin vaatteisiin kuin vuonna 2006, eli olen kokoa 38 (vaikka lantioni on yhä leveämpi kuin keskivertosuomalaisella tässä koossa).
Mittani olivat 4/2012:
Rinnanympärys (rintojen päältä): 96
Vyötärö: 89
Lantio: 120
Mittani nyt (1/2013):
90
70
103
Alla muutamia kuvia, anteeksi surkea laatu ja tuo kamala valunut tahra on peilissäni, huomasin sen vasta nyt.
Vielä neljäkin vuotta sitten olisin pelännyt nykyistä painoani kamalan suurena, mutta nyt, kun siinä seistään lihaksieni kanssa ja kaiken tämän saavuttamisen kanssa, en edes kykene ajattelemaan, että voi kauhistus kuinka läski. Olen yhä ylipainoinen, mutta vajaat neljä kiloa. Neljä ei ole paljon. Lihaksia tullut sen kymmenen kiloa, ja niitä tulee joka viikko lisää. Se tunne, kun en ollut vuosiin mahtunut koon 38 housuihin, enkä todellakaan missä HMllä, ja sitten yhtäkkiä vain vedän ne humpsista vain päälleni, oli aivan uskomaton. Se saa motivaatiota yhä eteenpäin, eikä tule sellainen olo, ettei tästä ole mihinkään, ei tämä toimi!
Näin lopuksi vielä: en ole käyttänyt mitään laihdutusvalmisteita, proteiinilisiä tai mitään muutakaan sellaista. Käytin paljon vitamiineja silloin kesällä kun en syönyt juuri mitään, ihan vain, etten saa mitään puutostiloja. Sen kummemmin luotan ihan vain ruoan ja liikunnan voimaan. Ja ilmeisen hyvin on tähän saakka toiminut! En kuitenkaan tuomitse niiden käyttöä millään tavalla, kunhan valitsee tuotteen hyvin ja tietää siitä jotain enemmänkin kuin mitä jossain mainoksessa lukee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti