Dickensin sanat tarinassa A Christmas Carol tuntuvat tänään jotenkin oikein sopivilta, vaikkeivät juuri tätä nyt tarkoitakaan. Mikään lämpö ei tunnu lämmittävän tarpeeksi, mutta kun tuolla ulkona tarpeeksi seisoo, niin se kylmyyskin jotenkin lähtee. Taitaa alkaa olla liian turta tähän talveen, että enää mikään muuttuisi.
Joka tapauksessa, nähtyäni erään herkullisen suloisen kuvan tänään, päätin, että tähän säähän voisi ihan hyvin tehdä jonkin pienen kuvajutun kaikesta kylmästä ja suloisesta. Kyllä siitä tuulesta, lumesta, jäätymisestä ja muusta niin ihanasta saa jotain kivaakin päivään!
Kuvat taasen tumblrista.
keskiviikko 30. tammikuuta 2013
tiistai 29. tammikuuta 2013
Kun vaa'alla käynti ei enää pelota
Ajattelin nyt kirjoitella vähän siitä mitä olen tehnyt koko viimeisen vuoden - laihduttanut. Olen koko pienen ikäni jojoillut hullun lailla, mutta viimeiset vuodet (noin 2008 alkaen) painoni kasvoi jatkuvasti - suurimman osan ajasta hitaasti, mutta lopulta vuoteen 2012 todella nopeasti.
Sitten en enää kestänyt. Ei siis niin, ettenkö mukamas ollut tullut siihen lopputulokseen jo aikoja aikaisemmin, mutta jotenkin se ei vain sujunut. Eikä mikään ihme, motivaationi oli täysin nollassa.
Sitten tapasin erään ihanan ihmisen. Hän ei ole minulle muuta kuin ystävä, eikä varmaan koskaan tulekaan olemaan, mutta hän näytti minulle läskinäkin, että olen ihana, kaunis ja haluttava nainen, eikä se tule lähtemään minusta ikinä. Se antoi minulle sellaisen onnensysäyksen, että aloitin oikein kunnon laihdutuksen.
Koska en ollut vuosiin (kyllä, vuosiin) liikkunut lähes ollenkaan, aloitin ruokavaliollani. Ruoansulatukseni oli lyhyestä syömishäiriöstä yläasteella mennyt jo aivan kummalliseksi, joten en nähnyt niissä pienen pienissä kalorimäärissä juurikaan mitään pahaa. Ja koska oli kesä, kestin sen hyvin. Ei kuumassa tee mieleni muutenkaan syödä, ja jäätelön pystyin vaihtamaan jokseenkin kivuttomasti salaattiin kun sitä motivaatiota löytyi. Söin joka päivä noin 300-450 kaloria, joka minunkin vähäisellä liikunnallani oli mitättömän vähän. Paino kuitenkin tippui todella nopeasti monta kiloa, mikä antoi minulle enemmän motivaatiota jatkaa paremmin.
Aloin liikkua. Kesällä juoksin vähän, mutta huono kuntoni teki siitä jokseenkin ärsyttävää puuhaa. Kaivoin paljon, puutarhassa siis, ja se todella auttoi. Kaloreita kului satoja puolen tunnin kaivuu-urakassa, ja kun hakkua heilutti sai myös todella ison kasan lihaksi yläkroppaan. Tein myös paljon lihaskuntoharjoituksia, punnersin, kyykin ja vähän muita sellaisia perusjuttuja. Aluksi, kun lihaksia ei löytynyt, punnersin seinää vasten. Voi kuulostaa turhalta, mutta vannon ettei ollut. Pari viikkoa joka päivä sitä sata, parisataa kertaa ja aloinkin jo punnertaa ihan maasta. Polvilta ensin, nykyisin myös ihan kunnollisia.
Ruokaa söin elokuuhun asti vielä todella vähän, enintään sen 700-800 kcal päivässä. Elokuun, syyskuun ja varsinkin opintojen taas tultua aloin myös syödä paremmin. Olen aina syönyt todella terveellisesti, joten ongelmani ei niinkään ollut sisältö, vaan annoskokoni ja syömistiheyteni. Söin harvoin ja TODELLA paljon. Nykyisin syön päivässä noin 1200 kcal. En yksinkertaisesti kestä ajatusta enemmästä, mutta se on pääni sisällä, ei se todellista ole. Pitäisi päästä siitä tunteesta eroon.
Liikun omaan aikaisempaani verrattuna paljon, mutta en läheskään niin paljon kuin pitäisi. Liikun kuitenkin hyvin säännöllisesti, aloitin myös sen tankotanssin. Siitä jos mistä on todellakin hyötyä!
Yhäkin tämä on work in progress, mutta matkaa on jäljellä huomattavasti vähemmän kuin sitä oli vielä puoli vuotta sitten. Kun jatkan näin, minun pitäisi puolen vuoden sisällä olla vähintäänkin kiinteytynyt roimasti. Paino ei välttämättä paljon putoa, ellen saa lisättyä aerobista liikuntaa (jota muuten INHOAN yhäkin). Lihaskunto on mukavaa, mutta mikään hölkkä ei todella ole minua varten.
Silloin kun viimeksi olin tämän pituinen ja painoin tämän verran olin selkeästi lihava. Nykyisin mahdun vaatteisiin, joihin en olisi mahtunut ollessani 15 ja normaalipainoinen. Lihaksia on siis tullut roimasti lisää, se on se mikä pitää painoa nyt ylhäällä ja vaatekokoa alhaalla!
Vähän dataa tähän loppuun:
Olen 22-vuotias. Pituuteni on jo viisi tai kuusi vuotta ollut 162 senttiä.
Kevyimmilläni vuonna 2006 painoin 59 kiloa, minulla oli myös lievä syömishäiriö. Söin noin kolme kertaa viikossa yhden annoksen. Vaatekokoni oli 38.
Painavimmillani olin huhtikuussa 2012, jolloin painoin 85,5 kiloa. Olin todella ylipainoinen, ja bmi jo yli 30. Housukokoni oli 48.
Tällä hetkellä painan 68 kiloa. Mahdun samoihin vaatteisiin kuin vuonna 2006, eli olen kokoa 38 (vaikka lantioni on yhä leveämpi kuin keskivertosuomalaisella tässä koossa).
Mittani olivat 4/2012:
Rinnanympärys (rintojen päältä): 96
Vyötärö: 89
Lantio: 120
Mittani nyt (1/2013):
90
70
103
Alla muutamia kuvia, anteeksi surkea laatu ja tuo kamala valunut tahra on peilissäni, huomasin sen vasta nyt.
Vielä neljäkin vuotta sitten olisin pelännyt nykyistä painoani kamalan suurena, mutta nyt, kun siinä seistään lihaksieni kanssa ja kaiken tämän saavuttamisen kanssa, en edes kykene ajattelemaan, että voi kauhistus kuinka läski. Olen yhä ylipainoinen, mutta vajaat neljä kiloa. Neljä ei ole paljon. Lihaksia tullut sen kymmenen kiloa, ja niitä tulee joka viikko lisää. Se tunne, kun en ollut vuosiin mahtunut koon 38 housuihin, enkä todellakaan missä HMllä, ja sitten yhtäkkiä vain vedän ne humpsista vain päälleni, oli aivan uskomaton. Se saa motivaatiota yhä eteenpäin, eikä tule sellainen olo, ettei tästä ole mihinkään, ei tämä toimi!
Näin lopuksi vielä: en ole käyttänyt mitään laihdutusvalmisteita, proteiinilisiä tai mitään muutakaan sellaista. Käytin paljon vitamiineja silloin kesällä kun en syönyt juuri mitään, ihan vain, etten saa mitään puutostiloja. Sen kummemmin luotan ihan vain ruoan ja liikunnan voimaan. Ja ilmeisen hyvin on tähän saakka toiminut! En kuitenkaan tuomitse niiden käyttöä millään tavalla, kunhan valitsee tuotteen hyvin ja tietää siitä jotain enemmänkin kuin mitä jossain mainoksessa lukee.

Tatuoinnit: art nouveau
Ah, tämän tyylistä olen kyllä jo pitkään toivonut, aihekin jo selvillä, mutten oikein tiedä kuinka sen toteuttaa vielä. Vielä! Kyllä se minulle tulee mieleen jossain vaiheessa. Kuitenkin kylkeen olisi tarkoitus, samaan kohtaa kun yhdellä allaolevien kuvien naisista.
Kaikki kuvat taas kerran tumblrista.
Kaikki kuvat taas kerran tumblrista.
sunnuntai 27. tammikuuta 2013
Huoneenvaihtoa
Viime viikolla kävi sitten niin hauskasti, että päätettiin sitten kotona vaihtaa huoneita, ja nyt onkin sitten iskenyt kauhea sisustuskärpänen. En ole vuosiin päässyt kunnolla sisustamaan, enkä varmaan nytkään, mutta ainahan sitä voi unelmoida. Ehkä jokin päivä pääsenkin tekemään näitä.
Hommaa huoneenvaihdossa todellakin on, kun tavaraa on vanhassa huoneessani kymmenen vuoden ajalta, ja se kaikki pitäisi siirtää kymmenen metriä länteen....kaikki. Paitsi laatikostot ja hyllyt. Eli siis siirrän kauhea määrän tavaraa, mutta jätän kaikki mahdolliset sijoituspaikat jälkeeni. Kuulostaako järkevältä?
Tarkoitushan olisi, että vähän vähentäisinkin sitä roinaa mitä minulla on. Uudessa huoneessani kuitenkin vaatekaapit ovat lähestulkoon täynnä erilaisia lakanoita, pyyhkeitä ja pöytäliinoja, ja ne pitäisi saada sitten sieltä jonnekin järkevämpään paikkaan (eli pois minun huoneestani). Huh, saa nähdä mitä tästä tulee. Ei nimittäin myöskään yhtään kiinnostaisi tutkia kaikkia laatikoitani, kun ne ovat täynnä jotain teinityttöroinaa, jonka olen parhaani mukaan yrittänyt unohtaa....
Mutta nyt tähän itse asiaan, eli kaikkeen siihen mitä haluaisin huoneelle tehdä ja saada sinne. Huoneessa on tällä hetkellä kolme vaatekaappia, kaksi isoa kokoseinänmittaista ja yksi pienempi, sellainen vanhanajan vaatekaappi. Sänky, johon on rakennettu tolpat. Kaksi yöpöytää, kaksi tuolia ja yksi vanha pieni takka.
Valitettavasti kaikki puinen lattiaa lukuunottamatta on koivua (tai jotain puutyyppistä koivunväristä jotakin), joten kaikki on aika oranssia siellä, mikä on minusta aivan järkyttävää. Toisaalta vanhassa huoneessani oli sama juttu ja uudessa on sentään hieman vähemmän puutavaraa, joten parempi.
Seinät ovat vaaleansiniset, mikä sekään ei ole kovin mukavaa minulle, mutta sen ehkä voin joku päivä muuttaa. Kuitenkin siis en kehtaa niitä ihan minkä tahansa värisiksi vetää, ei nimittäin ole ihan vain minun oma taloni. Mutta jos nyt edes vähän mintummiksi, etteivät olisi niin siniset.
Tähän alle muutamia sellaisia kuvia ja asioita, jotka ovat tässä viime viikkojen aikana inspiroineet tätä (kaikki kuvat tumblrista):

Kupista nouseva Cheshire cat |
Louis-Theophile Hingre 1864 |
Alphonse Mucha |
Danil Golovkin |
Danil Golovkin |
Ilya Repin 1876 |
perjantai 18. tammikuuta 2013
Huomenna!
Tunnisteet:
cyber,
ebm,
industrial,
klubi,
kuroshio,
rabia sorda,
syn/\psi,
synapsi
maanantai 14. tammikuuta 2013
Tankotanssia
Viime viikolla siis kävin ensimmäisellä tankotanssitunnillani, vihdoinkin! Olen tosiaan jo vuosia halunnut, mutten koskaan saanut aikaiseksi (tai ollut liian köyhä, että maksaisi tunneista), mutta nyt siis menin.
Ensivaikutelmalta oli jo aivan ihanaa, oli sellainen aloittelijaryhmä, että sopi mille tahansa huonokuntoisella köntykselle (niinkuin minä) ja todella mukavaa porukkaa.
Teimme oikeastaan vain yhtä liikettä koko tunnin, kerran ympäri ja sitten takakoukku. Ympärimeno meni niin vauhdikkaasti, että pari kertaa lensin lattialle, ja takakoukku taasen niin hitaasti, että pysähdyin joka kerta siihen asentoon pääsemättä edes maahan asti. Haha, no hiomista riittää, mutta todella hauskaa oli!
Seuraavana päivänä sitä myös todella huomasi mitä oli tehnyt. Käsilihakset, rintalihakset ja vatsalihakset aivan hellinä, puhumattakaan niistä kymmenistä mustelmista mitä sain hankittua joka puolelle. Ja tämähän ei ole valitusta, on ihanaa tuntea kuinka jokin vaikuttaa. Mustelmat kyllä toivottavasti tulevat vähemmän innokkaasti seuraavilla kerroilla, kun lihakset ja tekniikka paranevat. (Toisaalta saan kyllä niin helposti mustelmia kaikesta, ettei välttämättä niin käy...).
Tänään siis tosiaan seuraavan kerran, samalle tunnille, ja huomenna toiselle, vähän erilaiselle tunnille (enemmän lihaskuntoa parantavaa). Eli siis seuraaviin mustelmiin! Todella toivon, että voin tätä jatkaa kauemminkin, sillä en ole vuosiin löytänyt näin hauskaa harrastusta (ja vielä halvempaa kuin ratsastus).
Alla linkki tankotanssisanastoon, kaikki liikkeet esitelty nimineen:
Poledance Dictionary
Kuvat weheartit.com

perjantai 4. tammikuuta 2013
Puolet ja puolet
Lähestulkoon kaikki sateenkaaren värit ovat jossain vaiheessa piipahtaneet hiuksissani, eikä varmaan ole kovin suuri ihme, että olen aina vaihtamassa väriä. Jotenkin en vain kestä olla aina samanlainen. Aina silloin tällöin minulle tulee näitä kauheita hiusvärikriisejä (stupid, I know), jotka päätyvät siihen, että värjään hiukset neljä kertaa parin kuukauden sisällä palatakseni aina johonkin tummanruskeaan. Olen brunette luonnostaankin, mutta se on niin tylsä. Haluan aina jotain liilaa tai punaista tai sinistä (tai ah se merenvihreä).
Joka tapauksessa, olen taas päättänyt keksiä jotakin hiuksilleni. Nyt kun on vielä nuori opiskelija, eikä niin tarvitse välittää siitä miltä näyttää ja näyttääkö asialliselta johonkin tiettyyn paikkaan (mikä on minusta muutenkin ihan humpuukia, sitä pitäisi saada näyttää ihan miltä tahansa missä tahansa....).
Koska päässä on tosiaan käynyt niin monta väriä jo, niin ajattelin tällä kertaa tehdä jotain uutta, ja kokeilla puolet ja puolet värjäystä. Eli puolet päästä jollakin värillä, puolet jollakin toisella.
Olen kuitenkin vielä ihan vaiheille, että mitä värejä käyttäisin. Musta-blondi, punainen-blondi tai musta-punainen ovat tällä hetkellä sellaiset lempparit, kun en vähään aikaan ole punaista käyttänyt....hmm.
Kaikki alla olevat kuvat ovat tumblrista, ja olen alapuolelle laittanut alkuperäisen kanavan nimen tai kuvassa olevan henkilön nimen.

howsmydicktaste
rottenmorgue
xtheprettyliestheuglytruth
wishyouweremyshadow
If you are the copyright holder and wish to have your picture removed, just send a message and I'll comply :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)