Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Cats cats cats!

Osa tekstistä on englanniksi.

Viime aikoina, pitkälti lastenkirjallisuudenkurssin takia, olen paljonkin kuunnellut Cats-musikaalia ja lukenut T.S.Eliotin runoja. T.S.Eliothan kirjoitti kirjan nimeltä Old Possum's Book of Practical Cats (julkaistu 1939), jossa on hänen kummilapsilleen kirjoittamat kissarunot. Runot tosiaan siis ovat lapsille tarkoitettuja, mutta ovat yhäkin loistavia myös aikuisille. Ehkä se onkin yksi syy siihen minkä takia se on kirjana niin hyvä: siinä käsitellään paljonkin yhteiskuntaan liittyviä asioita, mutta kissaperspektiivistä, jolloin se on ymmärettävissä ja yhä kiinnostava lapsille, muttei tunnu alentuvalta tai tyhmältä aikuisesta. Se on paljon älykkäämpi (ja hauskempi) kuin monet lapsille suunnatut kirjat. Tietenkin täytyy muistaa, että tätä kirjoitettiin tietynlaisena aikana, jolloin tietynlaiset mentaliteet olivat valloillaan, joten ongelmiakin löytyy ihan riittämiin.

Cover illustrations by Edward Gorey


Koska nämä runot ovat oikeastaan lähes identtiset Andrew Lloyd Webberin (ihan tarkoituksellakin siis) toteuttamiin Cats-musikaalin biisin sanoituksiin, voin tässä hyvillä mielin kopioida teille alle muutamat runot (jotka löytyvät myös youtubesta laulettuina). ALW siis tosiaan kirjoitti musikaalinsa näiden runojen pohjalta, eikä näitä ollut edes tarkoituskaan muokata, vaan säilyttää alkuperäisinä, siihen ohelle hän vain sävelsi sopivat laulut (jotka muuten sopivatkin aivan loistavasti).

Tässä siis muutamat pätkät omista lemppareistani:


The Old Gumbie Cat (tai Jennyanydots)

I have a Gumbie Cat in mind, her name is Jennyanydots;
Her coat is of the tabby kind, with tiger stripes and leopard spots.
All day she sits upon the stair or on the steps or on the mat;
She sits and sits and sits and sits--and that's what makes a Gumbie Cat!

But when the day's hustle and bustle is done,
Then the Gumbie Cat's work is but hardly begun.
And when all the family's in bed and asleep,
She tucks up her skirts to the basement to creep.
She is deeply concerned with the ways of the mice--
Their behaviour's not good and their manners not nice;
So when she has got them lined up on the matting,
She teachs them music, crocheting and tatting.

I have a Gumbie Cat in mind, her name is Jennyanydots;
Her equal would be hard to find, she likes the warm and sunny spots.
All day she sits beside the hearth or on the bed or on my hat:
She sits and sits and sits and sits--and that's what makes a Gumbie Cat!

But when the day's hustle and bustle is done,
Then the Gumbie Cat's work is but hardly begun.
As she finds that the mice will not ever keep quiet,
She is sure it is due to irregular diet;
And believing that nothing is done without trying,
She sets right to work with her baking and frying.
She makes them a mouse--cake of bread and dried peas,
And a beautiful fry of lean bacon and cheese.
 
 
Growltiger's Last Stand by Errol Le Cain
 
 
Growtiger's Last Stand 

Growltiger was a Bravo Cat who travelled on a barge
In fact he was the roughest cat that ever roamed at large
From Gravesend up to Oxford he pursued his evil aims
Rejoicing in his title of The Terror of the Thames

His manners and appearance did not calculate to please
His coat was torn and seedy, he was baggy at the knees
One ear was somewhat missing, no need to tell you why
And he scowled upon a hostile world from one forbidding eye

The cottagers of Rotherhithe knew something of his fame
At Hammersmith and Putney people shuddered at his name
They would fortify the henhouse, lock up the silly goose
When the rumour ran along the shore: Growltiger's on the loose!


 
Mungojerrie and Rumpleteazer
 
  
Mungojerrie and Rumpelteazer
 were a very notorious couple of cats.
As knockabout clown, quick-change comedians,
 tight-rope walkers and acrobats
They had extensive reputation.
 They made their home in Victoria Grove--
That was merely their centre of operation,
 for they were incurably given to rove.
They were very well know in Cornwall Gardens,
 in Launceston Place and in Kensington Square.
They had really a little more reputation
 than a couple of cats can very well bear.

If the area window was found ajar
 And the basement looked like a field of war,
If a tile or two came loose on the roof,
 Which presently ceased to be waterproof,
If the drawers were pulled out from the bedroom chests,
 And you couldn't find one of your winter vests,
Or after supper one of the girls
 Suddenly missed her Woolworth pearls:

Then the family would say:  "It's that horrible cat!
It was Mungojerrie--or Rumpelteazer!"
 And most of the time they left it at that.
 
 
Mr. Mistoffelees by Errol Le Cain
 
 
Bustopher Jones: The Cat about Town
 
Bustopher Jones is not skin and bones--
In fact, he's remarkably fat.
He doesn't haunt pubs--he has eight or nine clubs,
For he's the St. James's Street Cat!
He's the Cat we all greet as he walks down the street
In his coat of fastidious black:
No commonplace mousers have such well-cut trousers
Or such an impreccable back.
 
In the whole of St. James's the smartest of names is
The name of this Brummell of Cats;
And we're all of us proud to be nodded or bowed to
By Bustopher Jones in white spats!  
 
keepcalmandmusicals.tumblr.com
 
 
Poems originally written by T.S.Eliot and published originally 1939, London: Faber and Faber.
Pictures from Tumblr. Illustrations to Growtiger's Last Stand and Mr. Mistoffelees by Errol Le Cain, also from Tumblr. 

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Se joulupostaus

Viime vuosina meidän perheessä ei olla ihan hirveästi joulua juhlittu. Ei ainakaan samalla tavalla kuin aiemmin, kun ei kahdestaan ole ihan niin kivaa (ainakaan kun on tottunut enempään). Tänä vuonna kuitenkin päätin vähän panostaa.



Koristelin vähän taloa, laitoin lumihiutaleita ikkunoihin, koristelin kasveja, laitettiin joulumänty (niin, mänty, koska meidän kuuset oli niin suuria) ja tehtiin aivan julmettu määrä ruokaa! Aattona syötiin kokonaista ankkaa, laatikoita, herneitä ja salaattia, joulupäivänä kun mummokin tuli käymään syötiin sitten enemmän alkupaloja (mummo ei syö oikeastaan mitään...), oli kaikkea pientä mukavaa. Sillejä ei ole meillä ikinä, kun kukaan ei syö niitä loppuun, ja kun vuosia on syönyt vain kinkkua (joka tuntuu olevan joka vuosi vain huonompaa, eikä sellaista kymmenen kilon karjua oikein jaksa kahdestaa syödä) ja kalkkunarullia, niin tarvitsi kyllä kunnolla vaihtelua!



Ankka oli aivan loistavaa. Tuosta kolmesta kilosta on yhä aika paljon jääkaapissa, mutta veikkaanpa, ettei se tätä päivää kauempaa enää kestä.
Tänään tulee nimittäin iltaruoaksi ankkasubeja! Niin ja tietysti kaikkea namia, kaikkea mitä sai joululahjaksi. Ja yrittäkääpä olla huomaamatta akkaria ruokapöydässä. Meillä molemmilla on täällä paha tapa lukea jotain ruokailessa, minulla se on akkarit, hänellä muut lehdet.






Tänä vuonna sain namilahjoina lähinnä keksejä. Ei niinkään sen takia, että aivan kauheasti rakastaisin keksejä ja oi kuinka niitä toivoin, vaan sen takia, että nuo rasiat olivat paljon nätimpiä kuin muut, ja niissä nyt sattui olemaan keksejä sisällä! On ihana saada nuo rasiat sitten käyttöön kun ovat tyhjiä. Mitä kaikkea ihanaa askartelukamaa niihin voikaan laittaa!



Ostin itselleni mustan valkopilkullisen mekon Ellokselta kun oli alennuksessa, ja sainkin joululahjaksi saman mekon muut värit. En kyllä jaksa odottaa, että pääsen laittamaan ne päälle jonnekin. Ovat todella todella kauniita!






Sitten sain parit kirjat lahjaksi. Ensimmäisenä pikkukirja Amazing and Extraordinary Facts: Kings and Queens Malcolm Dayltä. Se on sellainen nippelitieto kirja, josta löytyy kaikki tarpeellinen ja tarpeeton tieto kuninkaallisista (ei pelkästään Ison Britannian, mutta kai lähinnä...). Toisena on J.K.Rowlingin uusin Casual Vacancy, jonka olisin kyllä muutenkin halunnut, mutta halusinpa vielä enemmän kun ystävä sitä vinkkasi minulle. Kolmantena on Björn Lundbergin 100 Historiska listor: från de kortaste krigen till de galnaste kungarna, joka on kyllä pieneksi historiankirjaksi todella hyvä. Siinä on paljon asiaa pienessä paketissa, ja helposti löydettävissä.



Sain myös mummolta lahjaksi nämä mangat. Olen jo pitkään halunnut lukea Black Butleria, mutten ole saanut aikaiseksi, kun mangat kuitenkin täällä niin kalliita, enkä yhtään tykkää lukea jotain koneelta. Mutta nyt minulla on näitä neljä! Joten kyllä tässä hetkeksi on tekemistä!
 Ai että kun on kivaa, kyllä joulua kestää!

Tässä vielä vähän kuvia koristeluista.







tiistai 11. joulukuuta 2012

The Help

"Mississippi on minulle kuin äitini. 
Minä saan arvostella häntä minkä kerkeän, 
mutta Luoja varjelkoon sitä joka uskaltaa sanoa hänestä jotakin pahaa minun kuulteni - 
paitsi jos äiti on hänenkin äitinsä."



Sainpas sitten luettua tämän kirjan loppuun, ja ajattelin nyt vähän kirjoittaa asiasta. Ihan muutamia juttuja vain, ruusuja ja risuja.
Mutta ensiksi pitäisi varmaan vähän valottaa mistä tässä kirjassa oikein on kyse! Päähenkilöinä on kolme naista, Aibileen, Minny ja Eugenia, jotka asuvat Jacksonissa Mississippissä. Kirja kertoo heidän elämästään, naisten elämästä Mississippissä ja rotuerottelusta 1960-luvun Yhdysvalloissa. Eugenia on valkoinen, hyvintoimeentuleva korkeakoulutettu nainen, joka alkaa kirjoittaa kirjaa palvelusväen elämästä alueella, palvelusväen niinkuin Aibileenin ja Minnyn elämistä. Mukaan mahtuu paljon hyvää ja paljon pahaa, ja paljon hulluja henkilöitä, mutta parempi olla kertomatta siitä ihan liikaa. Muutenhan ei kai kukaan lukisi?

Nyt siis vähän siihen mitä kirjasta pidin.

+ Piiat on täydellinen kirja sellaiselle southern gothic -genreintoilijalle kuin minä.
+ Se on hyväntahtoinen, helppo lukea, kiltti ja humoristinen, mutta myös surullinen. Ainakin minun teki välistä vaikeaa muistella kaikkia niitä tarinoita (ei vain tätä) siitä kuinka järkyttävän tyhmiä ihmiset voivatkaan olla.
+ Siinä on paljon sellaista, mikä vetää kaikki tapahtumat 60-luvulta nykypäivään, eikä ole vaikea huomata samanlaisia asioita ihan omasta ajastaan ja kotikonnuiltaan. Vaikkei ehkä ihan yhtä värittyneesti.
+ Kirjan aika on selkeästi hahmoteltavissa, koska se käsittelee enimmäkseen vuotta 1963. Siis sitä vuotta jolloin Kennedy murhattiin ja Martin Luther King puhui unelmastaan.

- Se todellakin on hyväntahtoinen kirja, ja samalla esittää todella kipeitä asioita huumorilla ja tietyissä paikoissa hyvinkin kepeästi. Se käsittelee todella vakavaa asiaa, mutta ei välttämättä ota sitä niin tosissaan kuin pitäisi. Ei siis ehkä mikään ihme, että kirja saikin siitä kritiikkiä osakseen (vaikka minusta on ihan mukava, ettei siinä puhuttu raiskauksista koko aikaa, minua ei aina huvita lukea ja katsella vain ja ainoastaan täyttä pahuutta kaikkialta. On mukavaa, että välillä nähdään myös hyvä elämässä, ilman, että siitä tehdään jotain siirappista romantiikkaa tihkuvaa nyyhkyleffaa).


Kielestä hieman:

Luin kirjasta Laura Beckin kirjoittaman suomennoksen, eli en ole lukenut alkuteoksesta kuin pienen pätkän, enkä voi siis sanoa mitään siitä, minkä takia sen kieltä on kritisoitu niin paljon.
Suomennoksessa teksti on himpun verran sekavaa. Se sellainen sekopäinen yhdistelmä kirjakieltä ja puhekieltä, niin, ettei se ole oikeastaan kumpaakaan on jokseenkin häiritsevää minusta lukea ihan kunnon painetusta kirjasta. Kyllä sitä puhekieltä voi ihan rauhassa olla, mutta se on jotenkin sekoittunut kirjakieleen niin pahasti, että töksähtelee aina välillä kunnolla.

Toinen asia on se, että (ja tämä ei varmasti ole kääntäjän oma vika, vaan lähinnä koko alan ja sen, että käännökset on tuotettava naurettavan lyhyessä ajassa) sitä ei ole kunnolla luettu läpi ennenkuin se on mennyt painoon. Siis aivan höhliä typoja siellä täällä, sellaisia, mitkä huomaa ihan heti! Ja sitten se kohta kun on kirjoitettu 'depressio'. Hei hetkinen, sille on ihan suomenkielinenkin sana...
Tuntuu kuin painoon olisi lähetetty ihka ensimmäinen versio, jota juuri ja juuri luettu läpi. Mutta ihan totta, en opiskelun aloittamisen jälkeen ole kertaakaan syyttänyt kääntäjää tästä. Ei heillä ole vaihtoehtoja, kun ei saa työtä tehdä rauhassa, ajan kanssa ja kunnolla. Niinkuin pitäisi.


Joka tapauksessa, ja kaikista muista kritiikeistä huolimatta, kirja on aivan ihana. Se ei ole mikään maailmaaparantava todella vakava kirja, jota lukiessa ajattelee, kuinka oikea pahuus eli alueella, vaan leppoisa kuvaus jokapäiväisestä elämästä. Todella leppoisa. Jos haluaa lukea jotakin sellaista vahvaa ja vakavaa, kannattaa selata tarkemmin muutamia etelävaltioiden Nobel-voittajien tuotantoa.
Minä kuitenkin pidin tästä, vaikka se ei minunkaan mielestäni Faulkneria voita, ja toivottavasti jossakin vaiheessa saan käsiini alkuteoksenkin, jotta voin lukea senkin kunnolla. Ja toivoa, että Kathryn Stockett kirjoittaa lisää piakkoin!

Ja muistakaa, että siitä on tehty myös leffa, joten jos ei lukeminen niin innosta, kannattaa se edes katsoa, vaikka se onkin monella tapaa hyvin erilainen kuin kirja.




torstai 29. marraskuuta 2012

Pick a card, any card

Ensimmäinen postaus, huh. Olen harkinnut tätä jo pitkään, mutta nyt alkaa kyllä jännittää!

Tämä blogi ei varmaan mitään maailmanluokkaa tule olemaan, ei mikään erikoistapaus vaan ihan vain jutustelua elämästäni - vaatteita, meikkejä, kirjoja, matkoja ja kaikkea sellaista pikkusälää. Tähän asti olen kirjoittanut vain fiktiota, pieniä tarinoita siellä täällä ja yhtä iäisyysprojektia, mutta on todella pitkään ollut sellainen oman elämän ulosannin tarve. Välillä on todella tylsää (aika useinkin), mutta välillä niin päinvastoin, etten tiedä miten saada ajatuksiani järjestykseen.
Joten ehkä tämä on jotain muiden blogien ihastelun ja oman terapiantarpeen tulos?

Toivottavasti kuitenkin pidät tästä, kuka ikinä sinä mahdollinen lukija oletkaan! Ja kiitoksia kauniisti täällä käynnistä, tervetuloa taasen!