Apocalypse Cow by Michael Logan

Ostinpa tänään lääkiksen pääsykokeen jälkeen kirjan nimeltä Apocalypse Cow. En ole lukenut kuin vasta muutaman kappaleen, mutta olen aivan koukussa. Kirja kertoo lehmistä, jotka viruksen seurauksena muuttuvat raivoaviksi tappokoneiksi - sellaisiksi eräänlaisiksi zombilehmiksi.
      Muistuttaa minua kovasti Black Sheep -elokuvasta. Michael Logan on kirjallaan voittanut Terry Pratchett -palkinnon ja kannessa on jopa blurb Pratchettiltä: "Made me snort with laughter". Eikä mikään ihme, tämän kirjan kanssa todella nauraa kuollakseen. Ihmeellistä jopa tämä on ensimmäinen kirja, jossa seksi ei ole häirinnyt minua. Todella hyvin kirjoitettu!
       Bought a book today after my med school entrance exams. It's called Apocalypse Cow, and is about cows that conract a virus and become raging murdering people eating zombielike things. Haven't read more than a few chapters thus far, but I'm completely hooked. The book has won the Terry Pratchett Prize and exactly as Mr.Pratchett's blurb on the cover says: "Made me snort with laughter".
       It really is a wonderful read (thus far at least), it's even been written so well that I don't even find the sex scenes uncomfortable (and I usually hate reading about sex in fiction, it's so unnecessary).
      Really reminds me of the kiwi movie Black Sheep.

       

Ah aapiset!

Hyvää Mikael Agricolan ja Suomen kielen päivää!


Kuva Aku Ankan facebooksivuilta. Kaikki tykkäämään Akkarista!

Cats cats cats!

Osa tekstistä on englanniksi.

Viime aikoina, pitkälti lastenkirjallisuudenkurssin takia, olen paljonkin kuunnellut Cats-musikaalia ja lukenut T.S.Eliotin runoja. T.S.Eliothan kirjoitti kirjan nimeltä Old Possum's Book of Practical Cats (julkaistu 1939), jossa on hänen kummilapsilleen kirjoittamat kissarunot. Runot tosiaan siis ovat lapsille tarkoitettuja, mutta ovat yhäkin loistavia myös aikuisille. Ehkä se onkin yksi syy siihen minkä takia se on kirjana niin hyvä: siinä käsitellään paljonkin yhteiskuntaan liittyviä asioita, mutta kissaperspektiivistä, jolloin se on ymmärettävissä ja yhä kiinnostava lapsille, muttei tunnu alentuvalta tai tyhmältä aikuisesta. Se on paljon älykkäämpi (ja hauskempi) kuin monet lapsille suunnatut kirjat. Tietenkin täytyy muistaa, että tätä kirjoitettiin tietynlaisena aikana, jolloin tietynlaiset mentaliteet olivat valloillaan, joten ongelmiakin löytyy ihan riittämiin.

Cover illustrations by Edward Gorey

Koska nämä runot ovat oikeastaan lähes identtiset Andrew Lloyd Webberin (ihan tarkoituksellakin siis) toteuttamiin Cats-musikaalin biisin sanoituksiin, voin tässä hyvillä mielin kopioida teille alle muutamat runot (jotka löytyvät myös youtubesta laulettuina). ALW siis tosiaan kirjoitti musikaalinsa näiden runojen pohjalta, eikä näitä ollut edes tarkoituskaan muokata, vaan säilyttää alkuperäisinä, siihen ohelle hän vain sävelsi sopivat laulut (jotka muuten sopivatkin aivan loistavasti).

Tässä siis muutamat pätkät omista lemppareistani:


The Old Gumbie Cat (tai Jennyanydots)

I have a Gumbie Cat in mind, her name is Jennyanydots;
Her coat is of the tabby kind, with tiger stripes and leopard spots.
All day she sits upon the stair or on the steps or on the mat;
She sits and sits and sits and sits--and that's what makes a Gumbie Cat!

But when the day's hustle and bustle is done,
Then the Gumbie Cat's work is but hardly begun.
And when all the family's in bed and asleep,
She tucks up her skirts to the basement to creep.
She is deeply concerned with the ways of the mice--
Their behaviour's not good and their manners not nice;
So when she has got them lined up on the matting,
She teachs them music, crocheting and tatting.

I have a Gumbie Cat in mind, her name is Jennyanydots;
Her equal would be hard to find, she likes the warm and sunny spots.
All day she sits beside the hearth or on the bed or on my hat:
She sits and sits and sits and sits--and that's what makes a Gumbie Cat!

But when the day's hustle and bustle is done,
Then the Gumbie Cat's work is but hardly begun.
As she finds that the mice will not ever keep quiet,
She is sure it is due to irregular diet;
And believing that nothing is done without trying,
She sets right to work with her baking and frying.
She makes them a mouse--cake of bread and dried peas,
And a beautiful fry of lean bacon and cheese.

Growltiger's Last Stand by Errol Le Cain

Growtiger's Last Stand 

Growltiger was a Bravo Cat who travelled on a barge
In fact he was the roughest cat that ever roamed at large
From Gravesend up to Oxford he pursued his evil aims
Rejoicing in his title of The Terror of the Thames

His manners and appearance did not calculate to please
His coat was torn and seedy, he was baggy at the knees
One ear was somewhat missing, no need to tell you why
And he scowled upon a hostile world from one forbidding eye

The cottagers of Rotherhithe knew something of his fame
At Hammersmith and Putney people shuddered at his name
They would fortify the henhouse, lock up the silly goose
When the rumour ran along the shore: Growltiger's on the loose!

Mungojerrie and Rumpleteazer

  
Mungojerrie and Rumpelteazer
 were a very notorious couple of cats.
As knockabout clown, quick-change comedians,
 tight-rope walkers and acrobats
They had extensive reputation.
 They made their home in Victoria Grove--
That was merely their centre of operation,
 for they were incurably given to rove.
They were very well know in Cornwall Gardens,
 in Launceston Place and in Kensington Square.
They had really a little more reputation
 than a couple of cats can very well bear.

If the area window was found ajar
 And the basement looked like a field of war,
If a tile or two came loose on the roof,
 Which presently ceased to be waterproof,
If the drawers were pulled out from the bedroom chests,
 And you couldn't find one of your winter vests,
Or after supper one of the girls
 Suddenly missed her Woolworth pearls:

Then the family would say:  "It's that horrible cat!
It was Mungojerrie--or Rumpelteazer!"
 And most of the time they left it at that.

Mr. Mistoffelees by Errol Le Cain

Bustopher Jones: The Cat about Town

Bustopher Jones is not skin and bones--
In fact, he's remarkably fat.
He doesn't haunt pubs--he has eight or nine clubs,
For he's the St. James's Street Cat!
He's the Cat we all greet as he walks down the street
In his coat of fastidious black:
No commonplace mousers have such well-cut trousers
Or such an impreccable back.

In the whole of St. James's the smartest of names is
The name of this Brummell of Cats;
And we're all of us proud to be nodded or bowed to
By Bustopher Jones in white spats!  

keepcalmandmusicals.tumblr.com

Poems originally written by T.S.Eliot and published originally 1939, London: Faber and Faber.

Pictures from Tumblr. Illustrations to Growtiger's Last Stand and Mr. Mistoffelees by Errol Le Cain, also from Tumblr. 

Se joulupostaus

Viime vuosina meidän perheessä ei olla ihan hirveästi joulua juhlittu. Ei ainakaan samalla tavalla kuin aiemmin, kun ei kahdestaan ole ihan niin kivaa (ainakaan kun on tottunut enempään). Tänä vuonna kuitenkin päätin vähän panostaa.

Koristelin vähän taloa, laitoin lumihiutaleita ikkunoihin, koristelin kasveja, laitettiin joulumänty (niin, mänty, koska meidän kuuset oli niin suuria) ja tehtiin aivan julmettu määrä ruokaa! Aattona syötiin kokonaista ankkaa, laatikoita, herneitä ja salaattia, joulupäivänä kun mummokin tuli käymään syötiin sitten enemmän alkupaloja (mummo ei syö oikeastaan mitään...), oli kaikkea pientä mukavaa. Sillejä ei ole meillä ikinä, kun kukaan ei syö niitä loppuun, ja kun vuosia on syönyt vain kinkkua (joka tuntuu olevan joka vuosi vain huonompaa, eikä sellaista kymmenen kilon karjua oikein jaksa kahdestaa syödä) ja kalkkunarullia, niin tarvitsi kyllä kunnolla vaihtelua!

Ankka oli aivan loistavaa. Tuosta kolmesta kilosta on yhä aika paljon jääkaapissa, mutta veikkaanpa, ettei se tätä päivää kauempaa enää kestä.
Tänään tulee nimittäin iltaruoaksi ankkasubeja! Niin ja tietysti kaikkea namia, kaikkea mitä sai joululahjaksi. Ja yrittäkääpä olla huomaamatta akkaria ruokapöydässä. Meillä molemmilla on täällä paha tapa lukea jotain ruokailessa, minulla se on akkarit, hänellä muut lehdet.

Tänä vuonna sain namilahjoina lähinnä keksejä. Ei niinkään sen takia, että aivan kauheasti rakastaisin keksejä ja oi kuinka niitä toivoin, vaan sen takia, että nuo rasiat olivat paljon nätimpiä kuin muut, ja niissä nyt sattui olemaan keksejä sisällä! On ihana saada nuo rasiat sitten käyttöön kun ovat tyhjiä. Mitä kaikkea ihanaa askartelukamaa niihin voikaan laittaa!

Ostin itselleni mustan valkopilkullisen mekon Ellokselta kun oli alennuksessa, ja sainkin joululahjaksi saman mekon muut värit. En kyllä jaksa odottaa, että pääsen laittamaan ne päälle jonnekin. Ovat todella todella kauniita!

Sitten sain parit kirjat lahjaksi. Ensimmäisenä pikkukirja Amazing and Extraordinary Facts: Kings and Queens Malcolm Dayltä. Se on sellainen nippelitieto kirja, josta löytyy kaikki tarpeellinen ja tarpeeton tieto kuninkaallisista (ei pelkästään Ison Britannian, mutta kai lähinnä...). Toisena on J.K.Rowlingin uusin Casual Vacancy, jonka olisin kyllä muutenkin halunnut, mutta halusinpa vielä enemmän kun ystävä sitä vinkkasi minulle. Kolmantena on Björn Lundbergin 100 Historiska listor: från de kortaste krigen till de galnaste kungarna, joka on kyllä pieneksi historiankirjaksi todella hyvä. Siinä on paljon asiaa pienessä paketissa, ja helposti löydettävissä.

Sain myös mummolta lahjaksi nämä mangat. Olen jo pitkään halunnut lukea Black Butleria, mutten ole saanut aikaiseksi, kun mangat kuitenkin täällä niin kalliita, enkä yhtään tykkää lukea jotain koneelta. Mutta nyt minulla on näitä neljä! Joten kyllä tässä hetkeksi on tekemistä!
 Ai että kun on kivaa, kyllä joulua kestää!

Tässä vielä vähän kuvia koristeluista.

The Help

"Mississippi on minulle kuin äitini. 

Minä saan arvostella häntä minkä kerkeän, 

mutta Luoja varjelkoon sitä joka uskaltaa sanoa hänestä jotakin pahaa minun kuulteni - 

paitsi jos äiti on hänenkin äitinsä."

Sainpas sitten luettua tämän kirjan loppuun, ja ajattelin nyt vähän kirjoittaa asiasta. Ihan muutamia juttuja vain, ruusuja ja risuja.
Mutta ensiksi pitäisi varmaan vähän valottaa mistä tässä kirjassa oikein on kyse! Päähenkilöinä on kolme naista, Aibileen, Minny ja Eugenia, jotka asuvat Jacksonissa Mississippissä. Kirja kertoo heidän elämästään, naisten elämästä Mississippissä ja rotuerottelusta 1960-luvun Yhdysvalloissa. Eugenia on valkoinen, hyvintoimeentuleva korkeakoulutettu nainen, joka alkaa kirjoittaa kirjaa palvelusväen elämästä alueella, palvelusväen niinkuin Aibileenin ja Minnyn elämistä. Mukaan mahtuu paljon hyvää ja paljon pahaa, ja paljon hulluja henkilöitä, mutta parempi olla kertomatta siitä ihan liikaa. Muutenhan ei kai kukaan lukisi?

Nyt siis vähän siihen mitä kirjasta pidin.

+ Piiat on täydellinen kirja sellaiselle southern gothic -genreintoilijalle kuin minä.
+ Se on hyväntahtoinen, helppo lukea, kiltti ja humoristinen, mutta myös surullinen. Ainakin minun teki välistä vaikeaa muistella kaikkia niitä tarinoita (ei vain tätä) siitä kuinka järkyttävän tyhmiä ihmiset voivatkaan olla.
+ Siinä on paljon sellaista, mikä vetää kaikki tapahtumat 60-luvulta nykypäivään, eikä ole vaikea huomata samanlaisia asioita ihan omasta ajastaan ja kotikonnuiltaan. Vaikkei ehkä ihan yhtä värittyneesti.
+ Kirjan aika on selkeästi hahmoteltavissa, koska se käsittelee enimmäkseen vuotta 1963. Siis sitä vuotta jolloin Kennedy murhattiin ja Martin Luther King puhui unelmastaan.

- Se todellakin on hyväntahtoinen kirja, ja samalla esittää todella kipeitä asioita huumorilla ja tietyissä paikoissa hyvinkin kepeästi. Se käsittelee todella vakavaa asiaa, mutta ei välttämättä ota sitä niin tosissaan kuin pitäisi. Ei siis ehkä mikään ihme, että kirja saikin siitä kritiikkiä osakseen (vaikka minusta on ihan mukava, ettei siinä puhuttu raiskauksista koko aikaa, minua ei aina huvita lukea ja katsella vain ja ainoastaan täyttä pahuutta kaikkialta. On mukavaa, että välillä nähdään myös hyvä elämässä, ilman, että siitä tehdään jotain siirappista romantiikkaa tihkuvaa nyyhkyleffaa).


Kielestä hieman:

Luin kirjasta Laura Beckin kirjoittaman suomennoksen, eli en ole lukenut alkuteoksesta kuin pienen pätkän, enkä voi siis sanoa mitään siitä, minkä takia sen kieltä on kritisoitu niin paljon.
Suomennoksessa teksti on himpun verran sekavaa. Se sellainen sekopäinen yhdistelmä kirjakieltä ja puhekieltä, niin, ettei se ole oikeastaan kumpaakaan on jokseenkin häiritsevää minusta lukea ihan kunnon painetusta kirjasta. Kyllä sitä puhekieltä voi ihan rauhassa olla, mutta se on jotenkin sekoittunut kirjakieleen niin pahasti, että töksähtelee aina välillä kunnolla.

Toinen asia on se, että (ja tämä ei varmasti ole kääntäjän oma vika, vaan lähinnä koko alan ja sen, että käännökset on tuotettava naurettavan lyhyessä ajassa) sitä ei ole kunnolla luettu läpi ennenkuin se on mennyt painoon. Siis aivan höhliä typoja siellä täällä, sellaisia, mitkä huomaa ihan heti! Ja sitten se kohta kun on kirjoitettu 'depressio'. Hei hetkinen, sille on ihan suomenkielinenkin sana...
Tuntuu kuin painoon olisi lähetetty ihka ensimmäinen versio, jota juuri ja juuri luettu läpi. Mutta ihan totta, en opiskelun aloittamisen jälkeen ole kertaakaan syyttänyt kääntäjää tästä. Ei heillä ole vaihtoehtoja, kun ei saa työtä tehdä rauhassa, ajan kanssa ja kunnolla. Niinkuin pitäisi.


Joka tapauksessa, ja kaikista muista kritiikeistä huolimatta, kirja on aivan ihana. Se ei ole mikään maailmaaparantava todella vakava kirja, jota lukiessa ajattelee, kuinka oikea pahuus eli alueella, vaan leppoisa kuvaus jokapäiväisestä elämästä. Todella leppoisa. Jos haluaa lukea jotakin sellaista vahvaa ja vakavaa, kannattaa selata tarkemmin muutamia etelävaltioiden Nobel-voittajien tuotantoa.
Minä kuitenkin pidin tästä, vaikka se ei minunkaan mielestäni Faulkneria voita, ja toivottavasti jossakin vaiheessa saan käsiini alkuteoksenkin, jotta voin lukea senkin kunnolla. Ja toivoa, että Kathryn Stockett kirjoittaa lisää piakkoin!

Ja muistakaa, että siitä on tehty myös leffa, joten jos ei lukeminen niin innosta, kannattaa se edes katsoa, vaikka se onkin monella tapaa hyvin erilainen kuin kirja.

Joulunodotusta ja ostoksia

Tänään taisinkin mennä vähän sekaisin; aloitin jo eilen illalla piparkakkutaikinan tekemisen, tänään aamulla sitten kaulin ja paistoin ja koristelin ja jee!
Samaan syssyyn teinkin sitten parit suklaalevyset, jotka vielä odottelevat jääkaapissa loppusilausta.

Elikkäs ne piparit!
Resepti meni kutakuinkin näin (en ole kovin tarkkan mausteiden kanssa, yleensä ajattelen, että enemmän=parempi):

1 dl fariinisokeria
1 dl sokeria
2 dl tummaa siirappia
3 rkl kanelia
2 rkl inkivääriä
1 rkl neilikkaa
1 rkl muskottipähkinää
½ rkl pomeranssinkuorta
 ½ rkl mustapippuria (kyllä musta-, ei siis maustepippuria)
250 g margariinia
2 munaa
2 tl ruokasoodaa
9 dl vehnäjauhoja (ei ole niin tarkkaa, jos tuntuu, että siinä on jo tarpeeksi jauhoja, jätä vain loput pois!)

Ihan ensiksi keitetään nuo sokerit ja siirappi kaikkien mausteiden kanssa, ja kun se on kiehahtunut kunnolla, lisätään margariini ja annetaan jäähtyä. (Ihan totta, sen on pakko antaa jäähtyä).
Sekoitetaan vehnäjauhot ja sooda, minkä jälkeen sitten sekoitetaankin kaikki muu jauhoihin (siis molemmat munat ja koko sokeri-mauste-margariini-litku). Kannattaa vaivata kunnolla, on tärkeää, että kaikki menee oikein sekaisin! Ei ole kivaa kun yhtäkkiä kielen päälle tulee iso kasa pippuria.
Taikinan kannattaa antaa olla jääkaapissa yön yli.
Paistetaan noin 10 minuuttia 200 asteessa.

 Tästä reseptistä tulee muuten niin reippaasti taikinaa, että itse ainakin laitoin puolet pakkaseen seuraavaa kertaa varten! Ei sitten tarvitse montaa kertaa tehdä taikinaa.

Ainoa pikku kisu kukkien keskellä!

Ja koristeltuina

Tämän lisäksi tänään posti toi jotain aivan ihanaa mulle! Oon jo pitkään tätä pakettia ehtinyt odottaa, tilasin meinaan tuossa vähän aikaa sitten amazonilta pari juttua, jotka näette tässä alla.

Grimmin manga on ollut jotain, mitä oon jo vuosia toivonut. Ostin aikoja sitten Akateemisesta ykkösosan (saksaksi), ja rakastuin siihen päätä pahkaa! Ensinnäkin, se on aivan upeasti piirretty. Kauniita ja todella pikkutarkkoja kuvia, joissa on niin suloisia tyyppejä. Aivan ihanaa. Toiseksikin, pidän Grimmin saduista, ja nämä versiot ovat jotain aivan uutta.
Vähän kuin Olipa kerran, aivan omalaatuisia väännöksiä vanhoista tarinoista, mutta silti todella hyvin tehty!
Joten nyt vihdoin vihdoin vihdoin ostin tämän kakkososan itselleni. En todella jaksa odottaa, että pääsen siihen käsiksi! Oon kuitenkin vannottanut nyt, että luen sen 'Piiat' -kirja ensin kokonaan, ennen kuin aloitan yhtään mitään muuta.

Molemmat löytyy multa vain saksaksi, joten tässä vähän vapaata suomennosta: "Kei Ishiyama on takaisin neljän uuden Grimmin-satuja aivan uudella tavalla tulkitsevan tarinan kanssa. Lumikki ja nuorin seitsemästä kääpiöpukista muodostavat lyömättömän suloisen tiimin ja Sammakkokuningas odottelee lukijaa omalla yllätyksellään. Seikkailijoille tarjolla on röyhkeä Saapasjalkakissa ja romantiikasta vastaa kaksi rakastavaista, jotka löytävät toisensa kauneudesta ja hirviömäisyydestä huolimatta. Tunnetta, naurua ja sydämentykytystä: hienommin ei tarinoita voisikaan kertoa..."

Tämän ostin seurauksena siitä, että luin H. G. Wellsin Maailmojen sodan (about seitsemän vuotta sen jälkeen kun se lukulistalle joutui), ja se oli sen verta mukava, että päätinpä sitten tilata jotain muutakin! En ihan totta kestänyt katsoa Tohtori Moreaun saarta elokuvana loppuun asti (inhotti niin kamalasti se eläinrääkkäys), mutta ajattelin nyt, että kirjana olisi kyllä pakko. Onhan se kuitenkin oman genrensä klassikko!


Ja sitten viimeisimpänä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä, on Peter Sellers elokuvaboksi! Ai että kun olen tätä vuosia toivonut. Olen meinaan kauhea Sellers-fani, en ole ainoatakaan leffaa nähnyt, josta en olisi pitänyt! Senpä takia valitsinkin juuri tämän boksin, jossa on pari aivan lempparia, jotten menisi aivan sekaisin siitä valikoimasta Sellers-bokseja!
Elikkäs boksissa on kuusi leffaa:
Vaaleanpunainen pantteri (Pink Panther) vuodelta 1963, jossa Sellers esittää noloa etsivää Clouseauta.
Hei Pussycat (What's New Pussycat?) vuodelta 1965, jossa Sellers on jokseenkin kumma psykoanalyytikko, joka auttaa rakastunutta naistennielijää.
Pahuksenmoiset pirskeet (The Party) vuodelta 1968, jossa Sellers on leffaekstra Intiasta, joka vahingossa tulee kutsutuksi Hollywoodin parhaisiin bileisiin.
Casino Royale vuodelta 1967, jossa Sellers (yhdessä monen muun kanssa) on James Bond. Leffa on täysi Bond-parodia, ja aivan ihana!
Ketun hännillä (After The Fox) vuodelta 1966, jossa Sellers esittää mestarivarasta.
Tyttöjen Henry (The World of Henry Orient) vuodelta 1964, jossa kaksi teinityttöä alkaa seurata Sellersin hahmoa kaikkialle.

 

Paljon ihanaa joulunodotusta kaikille!

Uusi päivä, uudet kujeet

Vaikka kylmä ja märkä onkin, ja väsymys painaa aika pahasti juuri nyt, niin kampesimpa itseni liikkeelle ja shoppailemaan!

Tuli ostettua mukava määrä sukkahousuja, mutta kyllä mukaan ehti vähän kangasta, kirja ja paita.

Paidan ostin alennuksella Kappahlista, ihana iso musta pitsipaita alle kympin!

Eurokankaassa oli tänään -20% kaikista kankaista, joten käväisin vähän katsomassa ja mukaan lähti aivan ihanan pehmeää ruskeeta tekonahkaa! Ei sitten mitään hajua mitä siitä teen, mutta se oli niin ihanan pehmeä, että oli aivan pakko ottaa mukaan!

Sukkahousut ostin sellaisesta kaupasta kuin Sockdrawer. Aivan upeita sukkia siellä. Hippusen lyhyet jalat mun makuun, mutta minkäs teet.
Mustat sukkikset, missä punasella sukkanauha. Ruskeat lämpimät pitsisukkikset. Mustat ohuet venetsialaista pitsiä koristeena.

Tämänkertainen kirja, jonka mukaan nappasin on Kathryn Stockettin "Piiat". Todennäiköisesti aivan ihana kirja, kertoo Mississippin piikojen (sekä mustien että valkoisten) elämästä. Etelävaltioiden gotiikkaa varmaankin.
Tästähän on myös Oscar-voittaja leffa!