En jaksanut, tai ehkä enemmänkin kestänyt kirjoittaa tätä eilen sen jälkeen kun Meilahdessa kävin.
Minulla oli eilen aika alavatsan magneettitutkimukseen ja ollessani aika kokenut magneetissakävijä ajattelin, että no worries. Menen sinne ja tulen pois. Edes se, että minua varoitettiin nenämahaletkusta, jonka saisin ei saanut minua hermostuneeksi, koska ajattelin, että kuinka paha se voisi olla, onhan osastoilla kuitenkin satoja potilaita letkuissa.
Fuck that shit, anteeksi. Olisi pitänyt hermostua ja pahasti. En yhtään osaa sanoa kumpi oli kamalampaa - gastroskopia vai nenämahaletku. Sen laitossa kesti ikuisuus koska ilmeisesti mahalaukku on jotenkin vammainen ja käyrä, eikä se letku halua sieltä eteenpäin, joten oltiin siinä sitten lääkärin järkyttävän hajuisten hanskojen edessä nieleskelemässä sitä helskutinmoista letkua eteenpäin, koko ajan oksetti ja mikä parasta, sen piti olla siellä vielä koooooko magneetin ajan!
Sainkin sitten ihan kiltisti paniikkikohtauksen, johon tällä kertaa auttoi iskä eikä tarvinnut mitään lääkkeitä. Saan niitä aika nätisti sairaaloissa, olen aivan kamala nössö kaikkien tutkimusten kanssa enkä suurinta osaa enää ikinä tee tajuissani.
No se letku nenässä sitten röntgenistä magneettiin, siellä joku litra jotain sokerialkoholinestettä (mannitolia, eli erään sokerin alkoholijohdannaista) letkun kautta ohutsuoleen. Ja tässä vaiheessa sitten tieto ettei se letku ollutkaan pysynyt siellä suolessa vaan alkanut tehdä renkaita vatsalaukussa ja kaikki se neste jäi vatsaan. Wooot eli tieto pitkästä odotuksesta että se neste menisi suoleen (koska se pitäisi näyttää se suoli kuvauksessa...). Ja taas paniikkikohtaus, hyperventilaatiota, oksentamista ja kaikki oikein samaan aikaan. Jokainen työntekijä ihmetteli miksi edes letkuja laitetaan eikä anneta vain juotavaksi sitä nestettä kun menisi kuitenkin nopeammin!
Siinä panikoidessa he sitten lääkärin kanssa päättivät, että letku ulos ja loput suun kautta. Heti kun se letku oli ulkona olin taas ihan ok, ei ollut paha olo, ei hengenahdistusta, ei mitään. Kaiken huipuksi ja onnekseni kutsuivat sitten iskänkin taas sisään ja sain sitten iskän kanssa istuskella ja kävellä, kun sen litkun join (joka muuten oli suhteellisen hyvää sen jälkeen kun oli ollut melkein kaksi päivää täysin syömättä, vähän kuin vettä ja perunajauhoja).
Siinä sitten taas putkeen ja magneetit päälle. En henkilökohtaisesti pidä magneettikuvauksesta yhtään, mutta kaikkeen aiempaan verrattuna se oli ihanaa. Toisaalta se ei jäänyt siihen. Toisaalta tämä osa sitten saikin lopulta nauramaan vaikkeivät he siellä oikein tajunneet miksi. Siinä kun oli tääääääyyyssiiin liikkumatta putkessa, tunsin kun jokainen lihas haluaa, että liikutan niitä. Jotain minkä nyt jälkikäteen olen tajunnut olevan vieroitusoireita, kun lakkasin ottamasta fentanyyliä. En kestä sitä enää. Anyway, siinä lihakset halusivat liikutusta, mutta piti olla ihan paikallaan ja syvään syvään nopeasti hengittäessä (joka tällaiselle pinnalliselle hengittäjälle on kuin hyperventilaatio) hupsista kun kohta olikin sitten kädet, käsivarret ja koko jalat krampissa. Ei muuten ole koskaan käynyt niin ennen eikä toivottavasti enää ikinä. Siinä sitten pääsin putkesta ulos ja kaikki ihmettelivät mitä ihmettä on meneillään ja minä vain hihitän ja kikatan, koska ei enää ollut mitään muutakaan tehtävää.
Onneksi se sitten meni ohi ja saatiin vihdoin, noin kolme tuntia myöhemmin kuin odotettiin mennä kotiin. Keravan ja thaikeittiön kautta tällä kertaa.
Joku varmaan voi ihmetellä mitä joku oikein valittaa jostain niin yksinkertaisesta kuin MK-gastrografiasta, mutta kaikki on subjektiivista. Ja minä en todella mene siihen enää. Saavat rauhassa tehdä endoskopioita, silloin ainakin nukun.
Kotiinpäästyä iskä nukahti ja minä rentouduin musiikin ja Star Trekin parissa. Ja allaoleva kuva on niin totta.
(Btw, hyvistä uutisista: en käytä enää fentanyyliä, eli kipulääkkeet vähentyneet selvästi, kipuja ei ole yhtään niin paljon enää, ruokahalu on hiljalleen alkanut palata ja toivottavasti tänä kesänä pääsen niin Ruotsiin, Italiaan kuin Sveitsiinkin!)
