Näytetään tekstit, joissa on tunniste nahka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nahka. Näytä kaikki tekstit

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Parin viikon kiinnostukset

Olen päivän nyt kotona lomalla, illalla takaisin sairaalaan, joten ajattelin pikaisesti saada jotain kirjoitettua. Olen jo sen pari viikkoa tätä miettinyt, kun on muutamia asioita tullut mieleen ja nyt kun on sopiva sauma niin voi vihdoin tämän kirjoittaa.
Parin viime viikon ajan ovat tosiaan tietyt asiat kiinnostaneet valtavasti tässä ja olen etsiskellyt tietoa ja kuvia vähän sieltä täältä.


Eivätkö lepakot ole jotain aivan ihanan suloista? Sitäpaitsi, paljon mielenkiintoisemmaksi ei voi mennäkään, kun elintavat ovat mitä ovat!



Kiinan alkeiskurssin satona en ole saanut vain kiinan alkeita, vaan ihana opettajamme on näyttänyt niin paljon videoita ja kuvia kiinalaisesta kulttuurista ja ruoista, että joka päivä melkein tekee mieli päästä jonnekin missä sellaista ihanuutta olisi! Kuvassa hot pot.



Taas alan haaveilla punaisista hiuksista, ja juurikin tuollaisista ihanista hieman monivärisistä. Jos tämän mustan jälkeen menen taas siihen takaisin?


Fujin Instax 8, räpsii kuvia ja tulostaa heti, niinkuin polaroidit. Ai että miten tekisi mieli hankkia tuollainen, saisi heti ihanan näköisiä valokuvia käsiin!
Toisaalta ehkä tyydyn siihen, että kotona on muutamia hienoja vanhoja filmikameroita, joita kipeästi haluaisivat lisää filmiä rullailtavaksi!



Punaiset kengät ovat jotain niin nättiä, että olen jo vuosia etsinyt niitä täydellisiä punaisia korkkareita. En ihan vielä ole löytänyt, mutta yhdet upeat löysin viidellätoista eurolla Firenzestä! Ainakin ovat hyvät näin etsivälle, ja kuvia sitten kun saan siihen tarpeeksi aikaa.



Tekonahat ja nahkat ovat pyörineet mielessä todella pitkään nyt, ja vihdoin viime viikolla sain ostettua ihanan tekonahkamekonkin! En malta millään tulla terveeksi ja päästä jonnekin ulos käyttämään sitä. 
Kuvassa Alexander McQueenin vuoden 2009 syysmallistoa.


 Kissatatuoinnit alkoivat kiinnostaa siltä istumalta (tai makuulta) kun huomasin yhden upean sellaisen minulle tomografian tehneen röntgenpoitsun käsivarressa. Se oli sitten niin kaunis, old school ja niin hellyyttävä silti!




Ja kohtahan on hei pääsiäinen!

 
 


sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Talveksi jotain ihanaa

Elikkäs, olen pitkään jo (lue: kolme vuotta) ollut ilman kunnollisia hanskoja ja hattua. Tai no, kyllähän minulta jotain lämmintä löytyy, mutta ihan totta, nyt kun on jo kolme vuotta ollut yliopistossa ja kaikki luokallakin osaavat pukeutua ikäisinään (ja todella siististi) niin se ilmaiseksi saatu "Hills-koiranruoka" -pipo ei ole enää ehkä se ihan paras laittaa päähän. Se on kyllä todella hyvä pihalla, mutta entä jos menee työhaastatteluun? Kaunis mekko, ihanat kengät, upea takki....ja harmaa pipo, jossa lukee isolla Hills.

Hanskoja ei minulla sitten olekaan kuin nuo yhdeksännellä itsetekemät punakarvat. Niin siis todella pörröiset, ja lämpimät kun laitoin kahta eri lankaa, mutta elämä kun ne ovat menneet järkyttävään kuntoon vuosien saatossa! Siis todella, hirveännäköiset nykyisin!
Eikä niitä oikein voi enää pestäkään, hajoavat muuten käsiin, vanhoilta koiriltakin ne haisee! Ei ei ei. Tartten jotain uutta.

Anyways, pari suunnitelmaa löytyy, jotka toivon mukaan saan kaikki toteutettua joku päivä!

  • Mustat tekokarvalapaset ja -hattu. Tiedätkö, sellaiset kunnon venäläistyyliset? Sopisi todella täydellisesti ihanan punaisen talvitakkini kanssa! Vaikka esimerkkikuvan hattu onkin aitoa turkkia, niin mieluummin itse hankkisin kyllä tekoturkkina (en ihan siitä yleisimmästä syystä, mutta en mene siihen nyt).
  • Sellainen nelkytluvun turbaanipipo. Tämän aion kyllä tehdä itse heti kunhan vain saan sopivaa lankaa tai kangasta. Siihen keskelle kun laittaa vielä jonkin nätin korun niin ah.
  • Jotkin ihanat nahkahansikkaat, mieluiten jotain söpöä, rusetteja tai sydän tai jotain. Niin ja ehkä viininpunaiset? 

Karvalakki täältä






Turbaanipipo täältä

Minna Parikan hansikkaat täältä