Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkustaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkustaminen. Näytä kaikki tekstit

maanantai 19. elokuuta 2013

Sveitsi osa 2: Zermatt, yövaellus, Gruyere ja HR Giger // Switzerland pt 2: Zermatt, night trecking, Gruyere and HR Giger

Ja seuraava osa kesän ensimmäistä Sveitsinmatkaani.

Aina kun pääsen kesällä Sveitsiin käyn ainakin kerran Zermatissa, koska se on minusta aivan ihana kesäkylänä. Ja ehkä myös kun rakastan Matterhornia yli kaiken ja kaikkia niitä murmeleita (näinkin neljä!)

Käytiin ystäväni kanssa (jonka luona siis yövyin loppulomani ajan) yövaelluksella Juhannuksena, kun oli täysikuu. Sveitsissä järjestetään joka vuosi kerran vuodessa yövaelluksia ympäri Sveitsiä, juurikin jonkin täydenkuun aikaan, ja ehdimme juuri mukaan yhteen, johon ei ollut ilmoittautuminen päättynyt. Ei ollut mikään pitkä vaellus, mutta lähdimme Sihlwaldista Langenbergin yli ja sen eläinpuiston läpi Sihlaun asemalle, josta junalla taas takaisin Zürichiin. Kyseisen vaelluksen olivat järjestäneet juuri Langenbergin eläinpuiston väki, joten saimme kuulla kaikkea mukavaa informaatiota niin Sihlwaldista kuin eläinpuistostakin!
Söimme oikein hyvin porukalla eläinpuiston ravintolassa ja kävelimme sitten pimeän tultua soihdut kädessä alas Sihlauhun. Sääli etten siinä vaiheessa enää kuvia saanut, oli nimittäin aika upean näköistä! Käytiin myös jälkeenpäin vähän fotailemassa Limmattia täydelläkuulla. Oli aivan upea yö kertakaikkiaan!

Kävin sitten myös heti viikonlopun jälkeen Gruyeressa, lähinnä juuri HR Giger -museon takia, mutta oli kyllä muutenkin käymisen arvoinen pikkukylä. Kävin niin linnassa kuin juustotehtaassakin ja oli aivan upeaa! Gruyere on ylipäänsä jotenkin ottanut itselleen omituisen taiteen ajatuksen ja koko linna oli täynnä kaikkea surrealismia. Kokonainen näyttely löytyi joltakulta ei niin kuuluisalta, joka muistutti lähinnä Terry Gilliamistä.

Every time I'm in Switzerland in the summer I go to Zermatt, because I think it's one of the nicest places to visit during that time. So pretty, and I love Matterhorn above all and all those little marmots! 

On Midsummer when it was full moon we took part with my friend (who I stayed with for the rest of my holiday) in a night treck. We left in the evening from the train station in Sihlwald and went over Langenberg and the through the animal park there and down to the station at Sihlau where we took the train back to Zurich. It was so beautiful it was unbelievable. We ate in the restaurant in the animal park and because the entire thing was organised by the park, we got so much information on the forest, the hill and the park! And then once it was dark we walked down to Sihlau with actual torches! It was so beautiful!
Afterwards we went back to Zurich and took some full moon photos of Limmatt. Just a wonderful night altogether. 

Later in the week I went to Gruyere, mostly because of the Giger museum (huuuge fan), but the town was really worth the visit otherwise as well! The whole town seems to be dedicated to weird art and there was a whole gallery of stuff reminding me of Terry Gilliam. Also I visited the cheese factory, and it was fantastic.  

Pieni vaellus kaverin kanssa katsomaan Thuria//Little treck with my friend to see Thur

Pieni kaveri lähistöllä//Little friend nearby

Castor & Pollux

Matterhornin valkea kulta, Gornergratin huipulta

Pieni vuoripyhäkkö Gornergratilla//Little sanctuary on Gornergrat


Sihlwald

Sihlwald

Sihlwald

Langenberg

Saatiin vaelluksen puolesta ilmaiset drinkit // Got some free drinks from the treckers

Äiti karhu ja kolme pientä // Mommabear and three babies

Kansallismuseo // National Museum

Limmatt

Limmatt

Gruyere




HR Giger Museum


Beautiful tiles at the museum!

Gigerbaarin katto // Ceiling of the Giger bar

Giger bar


Seinätaidetta Gruyeren linnassa // Wall art in the Castle Gruyere


Burgundilainen viitta // Burgundian cape





Alice in Wonderland

Tiibetmuseo vanhassa kirkossa // Tibet museum in an old church

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Couple of weeks hiatus

Ylihuomenna lennän heti aamusta toiseen kotimaahani, Sveitsiin, ja vietän siellä (toivottavasti) ihanat kaksi ja puoli viikkoa. Aion matkustella aika paljon siellä, päiväreissuja joka suuntaan (myös ulkomaille: Mulhouseen Ranskaan, Vaduziin Liechtensteiniin ja Friedrichshafeniin Saksaan). Ensimmäisen viikon vietän Schaffhausenissa, melkein Saksan rajalla, ja loput Winterthurissa (kaupunki Zürichin kantonissa). En aio kirjoitella sieltä mitään ennen kuin pääsen taas takaisin Suomeen. Eli se on heippa nyt pariksi viikoksi!
         I'm going to Switzerland (my other home) for two and a half weeks. One I'm spending in Schaffhausen and the rest in Winterthur. I'm planning on travelling quite a bit (also abroad from there: Mulhouse, Vaduz and Friedrichshafen). Won't be online before I come back to Finland so it's bye bye for the next few weeks!
        Here's a pic of Matterhorn and the coats of arms of canton Schaffhausen (goat) and the city of Winterthur ( located in canton Zürich). // Tässä kuva Matterhornista ja Schaffhausenin kantonin (pukki) ja Winterthurin kaupungin vaakunoista.

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Fratelli d'Italia


Ja vihdoin saan aikaiseksi kirjoittaa Italianreissustani...en sairaalassa oikein sitä voinut, mutta nyt olen taas päivän kotona, joten aikaa onneksi löytyy.

Lähdin Italiaan tietäen, että vatsani ei ole kunnossa, ja toivoin vain, etteivät kivut estäisi mitään turisteeraamista, mutta toiveeksi vähän jäi. Ehdin toki näkemään sitä sun tätä - kävin Ravennassa ja Firenzessä, mutta sen enempään en kyennyt. Enkä niissäkään niin paljoa jaksanut, kun heikotti aika nätisti.
Lomalla tekemäni shoppailut jäävät yhä myöhempään postaukseen, koska en ole ehtinyt kuviakaan ottaa yhtään mistään!




Lähdin todella aikaisin aamulla liikenteeseen Helsinki-Vantaalta, joten aamuaurinko nähtiin kauniista lentokoneen ikkunasta! Onneksi olin ehtinyt illalla jo checkaamaan itseni lennolla ja valitsemaan juuri sopivan istumapaikan (ei liian lähellä siipeä, mutta silti ikkunapaikka), jotta saisi otettua kuviakin!
Istuin myös sellaiset nelisen tuntia Frankfurtin lentokentällä nuoren chileläis-tamperelaisen kanssa, joka oli samalla lennolla. Oli ainakin mukavaa seuraa ne pitkät tunnit! Takaisin tultaessa meninkin Münchenin kautta, ja pakko sanoa, että se Münchenin uusi lentokenttä on ehkä mahtavin ikinä (Zürichin jälkeen totta kai).
....herätys kyllä oli ihan totta liian aikaisin (kello kolme!!)




Asuin tälläkin kertaa Italiassa ystäväni luona Ferrarassa. Ferrara on Pohjois-Italiassa Emilia-Romagnan alueella, sellaiset nelisenkymmentä kilometriä Bolognasta kaakkoon. Todella mukava pieni kaupunki, kaunis kuin mikä ja vanha! Sieltä on myös loistavat kulkuyhteydet mm. Firenzeen, Venetsiaan ja vähän muuallekin (varsinkin pienempiin paikkoihin niiden välillä).

En tällä kertaa juurikaan kulkenut ympäri Ferraraa, olin 'vapaapäivinäni' lähinnä ystäväni kämpillä ja lagasin, koska keho ei halunnut jaksaa mitään. Muina päivinä, niinä 'työpäivinä' kävinkin sitten junalla muualla. Ensin Ravennassa, joka on Italian itärannikolla Ferrarasta jotain päälle sata kilometriä etelään (en ihan tarkkaan tiedä, koska menin junalla). Se oli aikoinaan Länsi-Rooman valtakunnan pääkaupunki! Siis ei Rooma, vaan Ravenna!



Ravennan jälkeen pidin taas muutaman lepopäivän ja kävin parin kaverin kanssa syömässä, ja hengailin vain muuten siellä tuttujen kanssa. Ei oikein kestänyt muuta, mutta minkäs teet. En halunnut olla menemästä ainoalle lomalleni nyt! Ties milloin seuraava...

Seuraavan reissuni tein joka tapauksessa Firenzeen ja siellä vietinkin ihan koko päivän. Se on kyllä aivan uskomaton kaupunki, todella näkemisen arvoinen! Kävelin katuja ristiin rastiin sinne tänne ja onneksi oli kartta, muuten olisin todellakin eksynyt. Jumiuduin yli tunniksi pääpostiin, mutta onneksi en sen pidemmäksi sentään...
Italian jäätelöt ovat muuten todellakin sen hehkutuksen arvoisia, todella sääli, etten ehtinyt missään vaiheessa ottamaan kuvaa niistä upeuksista, joita tuli siellä syötyä <3


Kastajankirkosta olisin mielelläni ottanut sisältäkin kuvia, mutta aamumessu oli juuri silloin käynnissä, enkä oikein sittenkään kehdannut...hetken siellä istuksin ja kuuntelin, kiertelin ja lopulta otin yhden kuvan eteisestä...
Se on nimittäin sisältä kyllä sellainen katolinen luomus, että huhuhuh! Mustaa ja kultaa ja punaista ja ei elämä!

Dante!

Firenzestä myös ostin vähän sitä sun tätä, ylipolvensukkia muutaman parin ja yhdet aivan uskomattomat punaiset korkkarit! Ne olivat puoleen hintaan, kuulemma siksi, että olivat talven viimeiset. Siis jos niillä vetelisi Suomessa talvella olisi kuollut minuuteissa!
Mutta niistä tosiaan myöhemmin...

Kaiken kaikkiaan oli taas aivan ihana loma (tai no, jos ei lasketa kaverini ja hänen eksänsä parisuhdedraamaa, jota en todella enää ikinä halua mennä todistamaan), joten ehkä taas joku päivä takaisin Ferraraan...

Seuraavaksi kuitenkin kai jotain muuta.