maanantai 13. toukokuuta 2013

Hiustenvärjäilyä ja Beeunique.co.uk

No niin, tämäkin on *hieman* myöhässä, mutta kyllä se siitä. Tilasin tosissaan jo sairaalassa ollessani värit Beeuniquelta, josta olen aiemminkin tilannut kaverin kanssa, joten tuttu sivusto. Se on myös sinänsä tuttu, että sieltä käyn aina bongailemassa ihania värejä galleriasta, jossa todella hyvin näkee eri merkkien värit ja niiden erot ja erilaisissa hiuksissa! Kannattaa todella käydä katsomassa jos shokkailu kiinnostaa. Beeuniquelta on siinä mielessä minusta ihana tilata, koska brittikauppana heillä voi maksaa Electronilla. Ei tarvitse odottaa päivätolkulla, että rahat siirtyvät tililtä Paypalille...

Tilasin tosiaan vähän muutakin kuin värejä: kamman, pensselin, sekoituskipon ja klipsejä, koska minulla ei todella ole mitään sinnepäinkään. Tai no ehkä, ikivanha kampa, josta puolet piikeistä tippuneet pois, marjarasia sekoitukseen ja jäätelöpuikko sekoittamiseen.... (en kylläkään ole heittänyt mitään nyt pois, koska olen aivan sitä mieltä, että ihan kaikki on käytännöllistä säästää. Mmm hoarder).






Ostin tosiaan neljä väriä sitten kerralla, kaikki Directionsin värejä: Rose Red, Atlantic Blue, Cerise ja Lagoon Blue.  Ensimmäisenä värjäsin Rose Redillä ja Lagoon Bluella, jonka tuloksena toinen puoli päästä pinkki, toinen vihreä. Tai no...todella haalean turkoosin väritön.
Värjään myös yleensä hieman erilailla kuin ehkä pitäisi. Ensinnäkin, en aina pese hiuksia ennen värjäystä. Ne ovat niin järkyttävä takkukasa silloin, ettei mikään väri saa niitä selvenemään, rikon vain harjatessa ja väri jää sitten vain osaan hiuksista, kun takut eivät ole auenneet. 
Toiseksi, aina värjäyksen jälkeen pesen hiukset muutamaan otteeseen ihan kunnolla shampoolla, ettei sinne jää turhaan mitään valuvaa väriä jäljelle. Ensimmäisen pesun jälkeen kun se valuminen on aika iso ongelma minulle. Sohvat ja sänky ja kaikki pitää suojata, eikä mitään vaaleita vaatteita voi käyttää...salilla hikoilukin on ollut mielenkiintoista, kun naamaa pitkin valuu väriä. Käytän myös AINA hoitoainetta, vaikka kuinka löytyy vinkkejä, että älä käytä, kun väri on hoitava ja hoitoaine poistaa väriä enemmän. Bullshit, ei ainakaan minulta poista eikä värikään hoida läheskään tarpeeksi. Hiukseni kun tosiaan ovat tällaiset takkukasat. Ja puoliafro jos en varo.



Pipon neuloin joskus vuonna 06 ostamastani Novitan neonlangasta. Minua niin ärsyttää etten ostanut lankaa enemmän! Se on niin i-h-a-n-a!


Tässä näkyy hyvin se ero, mikä tuli kun värjäsin sinisen puolen uudestaan Lagoon Bluen lopuilla ja pienellä määrällä Atlanticia. Harmaa -> sininen. Miten ihmeessä saankin aina tuon saman ilmeen kuvaan. Pöh.

Koska itsevärjääminen on aika ärsyttävän vaikeaa minusta, varsinkin kun olen todella vain oikeakätinen, eli vasen täysin hyödytön tällaisessa, niin osa hiuksista oli liiloja tuossakin vaiheessa.

Tällä hetkellä hiukset tosiaan eivät enää ole tuon väriset, koska sininen lähtee hiuksistani todella todella nopeasti. Ja punaiset eivät ollenkaan.
Sekoitin Atlantic Bluen ja Cerisen yhteen ja länttäsin kaiken päähäni, nyt on olen aika violetti. Värejä löytyy yhä hieman, mutta seuraavaksi varmaan menen sitten oikeasti vihreäksi. Tai punaiseksi. Who knows. Kun nyt kerta olen blondannut voin hetken leikkiä, siis ennenkuin tylsistyn taas ja palaan mustatukkaiseksi.

Geek Chic Cosmetics

Okei, nyt vihdoin kirjoitan tämän, vaikka meikkejä olenkin jo käyttänyt tässä muutaman viikon. Tilasin siinä, hmm, vähän alle kuukausi sitten Geek Chic Cosmeticsilta aimo kasan meikkejä (tuli sairaalassa vähän sellainen koristelutarve, ja säästöjen ansiosta menikin vähän ehkä overboard, mutta ei se kai mitään), jotka ainakin vielä ovat kyllä ihan omat lempparit.


Täysin sekainen kuva kaikesta mitä pakkauksessa oli, käyntikortti, lista tuotteista ja tuotteet, mukaan lukien yksi sample kaupan päälle.

Käyntikortin toinen puoli, kuva Kassandra Leigh Purcell ja löytyy myös firman galleriasta.

Tilasin vain luomivärejä, vaikka firmalla onkin vähän kaikenlaista muutakin, esim. puutereita, huulikiiltoja, glittereitä ja hajuvesiä. Käyttöä kuitenkin nyt tällä hetkellä ei muulle ollut, joten ehkä joskus toiste sitten niitä. En omista mitään luomivärien pohjustusainetta, mutta tähän mennessä en näiden kanssa ole edes juuri tarvinnut, koska ovat sen verran pigmenttisiä jo valmiiksi (enkä myöskään ole ollut missään, missä olisin sen vahvempaa meikkiä halunnut). Ostin aika monta kokonaista purkkia, jotka ovat sen 5 grammaa, ja muutaman samplen, joissa sitten aika paljon vähemmän.

Siinä kaikki vähän paremmassa järjestyksessä. Kaikki Geek Chic Cosmeticsin tuotteet ovat jotenkin nörtteilyssä kiinni, joten ei mikään ihme, että luomivärikokoelmistakin löytyy mm. Farscape, Star Trek, H.P Lovecraft, Dr. Who ja Game of Thrones.

Aluksi tuntui, että jos näitä nyt joka päivä käyttää niin varmaan loppuvat ihan heti, mutta ei todellakaan. En yhtäkään väriä ole tarvinnut enempää kuin ihan pensselinkärjellisen, joten nämä kyllä kestävät todella todella todella kauan.


Aivan kirkkaanpunainen N7 (kokoelmasta N7 eli oikeastaan Mass Effect)

Eldritch, ylimääräinen sample, väristä (ihana oliivinvihreä, jossa todella paljon erivärisiä glittereitä), jonka ostin joka tapauksessa. Pieni pettymys sinänsä, mutta ilmaista silti. (Kokoelmasta Strange Aeons, tai H.P Lovecraftin kirjoituksia)

Madness, viininpunainen kimmallus (kokoelmasta Strange Aeons, eli H.P Lovecraft)

Frell! Ihan kirkas valkoinen, kokoelmasta Scapers (Farscape)

Aika varmasti Brotherhood of Crows, lähinnä harmahtavaa kimmallusta (kokoelmasta Win or Die, Game of Thrones)

Kingslayer, ihana kimaltava vaniljanvärinen (kokoelma Win or Die, Game of Thrones). Tässäkin ihan totta on se sama muovinen reikäsuoja kuin noissa muissakin, mutta suojan molemmin puolin on tuollainen määrä luomiväriä. Sain siis oikeastaan tuplamäärän yhden hinnalla. Ja tätä käytänkin oikeastaan joka meikissä, joten jee!

Lisää Win or Die-kokoelmasta olevia (Game of Thrones). Vasemmalla The Imp (perus kulta) ja oikealla Born in Fire (sinertävän liila, jossa pinkkiä glitteriä, ihan oma lemppari! Tai ehkä enemmän siksi, että rakastan Daenerysiä.)

Continuum, aivan kirkkaan keltainen (kokoelmasta Go Boldly, yllätys yllätys, Star Trek)

Vasemmalla laivastonsininen Faithful Student ja oikealla Cupcakes (joka oikeastaan onkin sen väri mielestäni, vähän vähemmän kirkas kuin odotin), kokoelmasta Pwny-Tales (My Little Pony...)

Eldritch, se minkä oikeasti ostin.

Ylhäällä ruskea moniväriglitterinen We Are Coming (Timey Whiney tai Dr. Who), alhaalla vasemmalla Portal Orange, ihan perus oranssi (kokoelmasta Portals, as in the peli Portal) ja oikealla yksi lemppareistani Ambassador, ihana viininpunainen, jossa kultaista glitteriä. Tämän glitter myös pysyy ehkä parhaiten kaikista (kokoelmasta Big Damn Heroes, tai Firefly, jonka yksi luomiväri on kyllä ihana viite yhteen brittirunoilun mahdeista Samuel Taylor Coleridgen The Rime of the Ancient Mariner. Samuel Taylor Coleridge on muutenkin aika loistava, suosittelen, varsinkin akkarifaneille).


Testailin kaikki myös käsivarteeni, jokainen väri peitti käsivarressani olleen ihanan mustelman, joten todella peittäviä ovat. The Imp ei näy kovin hyvin, koska on oikeastaan tasan sama väri kuin ranteeni, mutta ei se nyt mitään. N7 ei ole kovin peittävästi, koska en uskaltanut käyttää enempää. Se nimittäin on jokseenkin huonossa pakkauksessa, joka heittää kaiken ulos, kun sen avaa. Joten suurin osa nyt peitossa kiinni....kuten alhaalta näkyy...

Ambassador, Continuum, Portal Orange, Cupcakes, Faithful Student ja Eldritch

We Are Coming, Born in Fire, Brotherhood of Crows, Kingslayer ja The Imp

N7, Frell! ja Madness

Voi luoja mikä murha....
Geek Chic Cosmeticsin meikit ovat siinäkin mielessä ihania, ettei mitään ole testattu eläimillä ja suurin osa on myös gluteenittomia (ei kyllä mikään iso juttu itselleni) ja sopivat vegaaneille.
Todella monia voi myös käyttää huulilla ja paketissa lukee punaisella jos ei voi. Monessa kylläkin on myös metalliseoksia, joten voi ehkä olla ongelma metalliallergikoille. Mutta sekin lukee värin kohdalla (kuten esimerkiksi The Impin infossa).

Koko paketti tuli ilman tullia, mikä oli itselleni ihana juttu, ja ilman postikuluja (koska vähän yltiöshoppailin...). Nyt kun olen taas viettänyt muutamia minuutteja heidän sivuillaan kirjoittaessani tätä, tekee taas mieli tilata kaikki värit. Siis ihan jokaisen. Ovat niin ihania.

Alla ensimmäisen yön meikkailua, jossa Cupcakes, Ambassador ja Kingslayer. Never mind huonosti nypityt kulmakarvani. En niitä tajunnut silloin yltiöväsyneenä edes värjätä, hah.





True Blood Cooking

Ah ikuisuuksia halusin jo hankkia tämän kirjan, mutta opiskelijabudjetilla se ei vielä syksyllä onnistunut. Nyt olenkin saanut tosiaan säästettyä niin nätisti, että ostinkin, eikä se alle 30 euroa keittokirjasta ole niin kamala muutenkaan. Pahempaakin olen joutunut maksamaan...kauheaa.

Vaikka näin sarjaa katsovana ja siitä todella pitävänä en voi sanoa pitäväni tästä ideasta, että käytetään aihetta ihan kaikkeen ja tungetaan hahmoja joka sivulle ja kirjoitetaan heidän puolestaan jotain juttua siitä mistä ruoasta Sookie tykkää ja näin, mutta ai elämä ne ruoat tässä kirjassa.
Siis en voi kuvitella löytäväni kovin paljon parempaa kirjaa etelävaltioiden ruoista, ja niin monella drinkillä höystettynä kuin tässä kirjassa, eikä sillä ole mitään tekemistä True Bloodin kanssa.

Joten. Olen todella iloinen, että ostin, vaikka en kestänytkään koko kirjaa lukea (en niitä hahmojen juttuja juuri lainkaan).
En ole vielä tehnyt mitään kirjan resepteistä, lähinnä siksi, ettei vatsani yhäkään kestä juuri mitään ruokaa (hyvä kun jäätelö edes menee, kuolisin varmaan muuten nälkään...), mutta paranemaan päin tämäkin menossa, joten ehkä piakkoin?


Niin ja on aika selvä, ettei oikeastaan mikään koko kirjassa ole terveellistä. Mutta mitä väliä kun nautitaan?